Osa museoista järjestää teemaan liittyviä tapahtumia. Lisäksi museot osallistuvat päivään esimerkiksi tallentamalla vammaisten ihmisten historiaa ja kehittämällä saavutettavuuttaan.
Helsinki
Työpaja Ateneumin taidemuseossa 30.11.
Helsinki: Tapahtumapäivä HAMissa 23.11.
HAM - Helsingin kaupungin taidemuseo järjestää 23.11. muun muassa viittomakielisen opastuksen sekä nonstop työpajan, jossa työskentelevät ohjaajat ovat kehitysvammayhdistyksen vertaisohjaajia.
Helsingin kaupunginmuseo 3.12.
Helsingin kaupunginmuseo osallistuu DiDa-festivaalin pääjuhlan järjestämiseen tiloissaan 3.12. Ohjelmassa on lapsille suunnattua kulttuuriohjelmaa ja illalla vammaisten päivän juhlan tuntua, taidehelmiä sekä päivänpolttavia keskustelunaiheita.
Lisätietoja lasten aamupäivästä
Lisätietoa DiDa-festivaalin päätapahtumasta.
Nykytaiteen museo Kiasma 11.12.
Nykytaiteen museo Kiasmassa keskustellaan 11.12. aiheesta Taide, taiteilijat ja vammaisuus – mitä uutta tutkimuksen valossa? ja tehdään samana iltapäivänä Kaisa Lekan ohjaamassa työpajassa sarjakuvia.
Lisätietoja paneelikeskustelusta
Lisätietoja sarjakuvatyöpajasta
Tampere
Kuvailutulkattu opastus Postimuseossa 3.12.
Tiistaina 3.12. Klo 14 Kuvailutulkattu opastus Postimuseon Viestinviejät -näyttelyyn.
Kuvailutulkkaus on näyttelyn sanallistamista, ja kierros on suunniteltu erityisesti näkövammaisille näyttelyvieraille. Kierroksen aikana tutustutaan lähemmin muutamaan esineeseen, joista osaa voi myös tunnustella.
Mitä kuvailutulkkaus on? (Tietoa Näkövammaisten kulttuuripalvelun sivuilla).
Lisätietoja Postimuseon tapahtumasta
Postimuseon museolehtori Emilia Laulainen emilia.laulainen(a)postimuseo.fi
Aistit auki Vapriikissa 3.12.
Tiistaina 3.12. klo 15 Aistit auki! -kierros Luonnontieteellisessä museossa.
Nyt saa haistella, silittää, katsoa ja maistella! Kuinka painava on siili? Miltä kielo tuoksuu? Tule tutustumaan luonnon monimuotoisuuteen erityiselle opastetulle kierrokselle!
Opastukset sisältyvät museon pääsymaksuun. Avustajat pääsevät aina ilmaiseksi museoon.
Tampereen luonnontieteellinen museo sijaitsee Vapriikissa.
Lisätietoja Vapriikin tapahtumasta
Vapriikin museolehtori Iita Kulmala iita.kulmala(a)tampere.fi.
Tornio
Aineen taidemuseossa keskustellaan saavutettavuudesta 4.12.
Aineen taidemuseo järjestää yhdessä Tornion vammaisneuvoston kanssa kansainvälistä vammaisten päivää seuraavana päivänä, keskiviikkona 4.12.2019 klo 13-15 kaikille avoimen keskustelutilaisuuden yhdenvertaisuuden ja saavutettavuuden edistämisestä Aineen taidemuseossa ja sen tarjoamissa museopalveluissa. Tapahtuman puheenjohtajana toimii Raimo Toratti, Tornion vammaisneuvoston puheenjohtaja.
Tilaisuudessa on paikalla vammaisjärjestöjen edustajia ja yhteistyökumppaneita, kuten Lapin Näkövammaiset ry, Meän Talo, Pohjoisen yhteistöjen tuki - Majakka ry.
Tilaisuudessa tutustutaan mm. Aineen taidemuseon tiloihin, näyttelyihin, opasteisiin ja palveluihin. Tarkoituksena on tuoda esiin Aineen taidemuseon tilat ja toiminnot vammaisen käyttäjän näkökulmasta.
Kansainväliseen vammaistenpäivään osallistuminen jatkaa Aineen taidemuseon tavoitetta kehittää toimintaansa ja saada aikaan konkreettisia vaikutuksia kohti yhdenvertaista museotyötä.
Lisätietoja Aineen taidemuseon tapahtumasta
Virpi Kanniainen, virpi.kanniainen(a)tornio.fi tai 050 597 1197.
Mänttä
Serlachius-museot
Serlachius-museot on teettänyt kokoelmaansa kuuluvista teoksista kuvailutulkkauksia ja viittomakielisiä teosesittelyjä. Ne löytyvät museon nettisivuilta ja ovat kaikkien käytettävissä.
Pori
Porin taidemuseo 3.12.
Porin taidemuseo on mukana juhlistamassa kansainvälistä vammaisten päivää! Taidemuseo on avoinna tiistaina 3.12. kello 11-18.
Porin taidemuseon näyttelyitä yhdistää kehollisuus, huumori, materiaalisuus ja herkkyys. Haurauden vastapainona on rohkeutta ja jotakin henkilökohtaista. Materiaalien käyttö on omaperäistä: teoksissa nähdään muun muassa saippuaa, suklaata ja sieniä. Näihin rinnastuvat klassiset kuvataiteen tekniikat kuten pronssi ja puupiirros sekä läheisen Kirjuriluodon rannoilta taltioitu äänimaailma.
Näyttelyhallissa sijaitsevassa työskentelypisteessä, PEDApisteessä, voi tehdä itse: punoa, pujottaa, ommella, rytistää, sitoa yhteen ja tutkia erilaisia materiaaleja. Tiistaipäivän ajan PEDApisteessä esillä on myös kosketeltavia teoksia kuvanveistäjä Veijo Setälältä ja pisteessä voi rakentaa KO-KOO-MO ry:n kehittämillä puupalikoilla.
Porin taidemuseoon on helppo tulla. Sisäänkäynti on varustettu luiskalla ja liiketunnistimella. Se avautuu automaattisesti.
Taidemuseorakennuksen näyttelytilat ovat liikkumisesteettömät.
Voit lainata pyörätuolia.
Avustajat pääsevät Porin taidemuseoon ilmaiseksi.
Museovieraiden opas- ja avustajakoirat ovat tervetulleita Porin taidemuseoon.
Kevyitä istuimia on lainattavissa näyttelykierrokselle museon aulasta.
WC-tilat sekä liikkumisesteisten WC löytyvät katutasosta vaatesäilytyksen vierestä.
Satakunnan museo
Satakunnan Museo nostaa viestinnässään esiin, että museoon on esteetön pääsy, luentoja voi seurata käyttäen induktiosilmukkaa ja vammaisen avustajan sisäänpääsy on aina ilmainen.
Vaasa
Pohjanmaan museossa opastus viittomakielelle tulkattuna ja kuvailutulkattuna sekä ilmainen sisäänpääsy 3.12.
Pohjanmaan museon Kauneimmat koulutaulut -näyttelyyn on Kansainvälisen vammaistenpäivän kunniaksi ilmainen sisäänpääsy tiistaina 3.12.
Näyttelyssä pidetään tuolloin myös kuvailutulkatut opastukset suomeksi ja ruotsiksi sekä viittomakielelle tulkattu suomenkielinen opastus.
Kauneimmat koulutaulut -näyttelyyn pidetään kuvailutulkkaus ruotsiksi klo 13 (syntolkad guidning) ja suomeksi klo 14. Viittomakielellä tulkattu suomenkielinen opastus pidetään klo 16.
Pohjanmaan museo on tiistaina 3.12. avoinna klo 10-17.
Lisätietoja Pohjanmaan museon tapahtumasta
yleisötyön päällikkö Jenni Niemi, Vaasan kaupungin museot, p. 040 184 9250, jenni.niemi(a)vaasa.fi
Arkistointityötä
Työväen museo Werstas sekä Työväen Arkisto tallentavat vammaisten poliittista toimintaa, syrjinnän vastaista toimintaa, kamppailua ihmisoikeuksista sekä yhdenvertaisuuden toteutumista. Kynnys ry lahjoittaa omissa kokoelmissaan olevaa aineistoa Työväen museo Werstaalle ja Työväen Arkistoon. Aineisto kertoo suomalaisesta vammaisliikkeestä ja myös Kalle Könkkölästä.
Opaskoirat Ferry ja Pluto olivat mukana kuvailutulkatulla näyttelykierroksella Mielen silmin -näyttelyssä Porin taidemuseossa.
Kuva: Mirja Ramstedt-Salonen, Porin taidemuseo.