Satakielikuukausi 2024
Suunnitteletko jo kevään ohjelmaa? Ilmoita tapahtumasi mukaan Satakielikuukauteen 21.2.–21.3.2024.
Satakielikuukautta on vietetty Suomessa vuodesta 2015, eli vuosi 2024 on 10-vuotisjuhla!
Satakielikuukausi on äidinkieltä ja kielellistä moninaisuutta juhliva jakso, jota vietetään Kansainvälisen äidinkielen päivän 21.2. ja Maailman runouden ja YK:n rasisminvastaisen päivän 21.3. välissä. Monikielisyys näkyy erilaisten kohtaamisten, keskustelun, projektien, taiteen ja yhdessä tekemisen kautta.
Haastamme kaikki mukaan tarkastelemaan äidinkielen ja kielten merkitystä kirjastoissa, taidelaitoksissa, kulttuurikeskuksissa, kodeissa, kouluissa, oppilaitoksissa ja työpaikoilla Satakielikuukauden aikana.
Satakielikuukautta koordinoiva taho on Monikielinen kirjasto yhteistyössä Kulttuuria kaikille -palvelun kanssa.
Mukaan tapahtumajärjestäjäksi
Satakielikuukausi on kaikille avoin tapahtumakokonaisuus. Mukaan ilmoitettuja tapahtumia ja hankkeita yhdistää se, että ne tavalla tai toisella huomioivat kielellisen moninaisuuden ja äidinkielen merkityksen.
Kirjastot voivat osallistua esimerkiksi antamalla aiheeseen liittyviä lukuvinkkejä, järjestämällä aineistonäyttelyitä ja pitämällä monikielisiä satutuokioita. Museot voivat järjestää erikielisiä työpajoja, opastettuja kierroksia tai keskustelutilaisuuksia. Koulut voivat osallistua teemapäivin, näyttelyin, kutsumalla monikielisyyden asiantuntijoita puhumaan tai erilaisten työpajojen tai ryhmätöiden kautta. Muutkin kulttuuritoimijat ovat tervetulleita osallistumaan vastaavanlaisella ohjelmalla.
Satakielikuukausi toteutetaan siihen osallistuvien organisaatioiden ja tekijöiden omalla rahoituksella. Järjestävä taho vastaa omasta tiedotuksestaan ja ilmoittaa tapahtuman julkaistavaksi sivuston www.satakielikuukausi.fi kautta.
Ilmoita tapahtuma
Ilmoita tapahtumasi tämän linkin kautta 2.2.2024 mennessä: Tapahtumaehdotus 2024 Satakielikuukauteen (siirryt Office-lomakkeeseen)
Viesti monikielisyydestä
Voit osallistua myös jakamalla monikielisyyteen liittyvää aineistoa, kuvia, tekstejä tai pohdintoja sosiaalisessa mediassa aihetunnisteilla #Satakielikuukausi #MultilingualMonth.
Lisätietoja
Tarvitsetko lisätietoja? Kysy lisätietoja sähköpostitse monikielinen.kirjasto@hel.fi