Martina Marti
Asiantuntijuus ja kiinnostuksen kohteet: teatteri, performanssitaide, monimuotoisuus ja osallisuus taide- ja kulttuurilaitoksissa.
Martina Marti on helsinkiläinen teatterintekijä, moninaisuusasiantuntija ja kääntäjä. Hän on kotoisin Sveitsistä ja opiskellut draama- ja teatteritutkimusta Canterburyssa ja Pariisissa. Hän suoritti ylemmän korkeakoulututkinnon (MBA) keskittyen taiteelliseen johtamiseen. Opintojensa jälkeen Martina työskenteli festivaalin ohjelmavastaavana Saksassa ennen muuttoaan Suomeen vuonna 2006. Taiteilijana Martina kirjoittaa, ohjaa ja tuottaa teatteriesityksiä; hänen pisimpään esitetty teoksensa on intiimi esityksensä Hamlet private, jonka hän toisinaan näyttelee myös itse.
Taiteellisen työnsä ohella Martina työskentelee kuraattorina, tuottajana ja kääntäjänä. Vuosina 2017–2019 Martina työskenteli Kulttuuria kaikille -palvelun monimuotoisuuskouluttajana ja koulutti sekä taide- ja kulttuuri-instituutioita että tulevia moninaisuusagentteja. Nykyään hän tuottaa moninaisuuskoulutuksia monenlaisille organisaatioille, kuten teattereille, museoille, rahoittajille ja yhdistyksille.
"Minulle moninaisuus on elettyä todellisuutta. Taiteellisten prosessien ja kulttuuri-instituutioiden uudelleenajattelu osallistavasta näkökulmasta ei ole vain haastavaa, vaan ennen kaikkea äärimmäisen inspiroivaa. Tämän haluaisin välittää moninaisuustyön välittäjänä."
Yhteystiedot: martina.marti@gmx.net
Kuva: Emma Suominen