Ohita navigaatio

Tietoa meistä

Kulttuuria kaikille -palvelu toimii valtakunnallisesti taiteen ja kulttuurin alalla. Sen tehtävänä on tarjota tietoa ja tukea kulttuuritoimijoille saavutettavuuden, moninaisuuden ja yhdenvertaisuuden kysymyksissä. Palvelu tekee yhteistyötä paitsi taide- ja kulttuuriorganisaatioiden myös eri yleisöryhmien, taiteilijoiden ja muiden kulttuurin tekijöiden kanssa.


Palvelun toimitilat ovat Kaapelitehtaalla Helsingin Ruoholahdessa.

Kulttuuria kaikille -palvelun toiminta on käynnistynyt vuonna 2003. Toiminnasta vastaa Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry.

Kulttuuria kaikille -palvelun toiminnan juuret ovat museoalan yhdenvertaisuustyössä ja palvelu toimi 2003-2013 osana Valtion taidemuseota Kehittäminen ja yhteiskuntasuhteet -yksikkö Kehyksessä.

Kulttuuria kaikille -palvelua tukee opetus- ja kulttuuriministeriö.

Lisätietoa historiastamme saat esimerkiksi blogikirjoituksesta "Yhdenvertaisuuden ja kulttuurin puolesta 1990-luvulta tähän päivään" sekä vuosikertomuksistamme.

Kulttuuria kaikille -palvelun henkilökunta ja hallitus katsovat avustajakoira Lenniä

Kulttuuria kaikille -palvelun henkilökunta ja Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry:n hallituksen jäseniä. Kuva: Jenny Lucander-Holm




Opetus- ja kulttuuriministeri�n logo.



 
  • Palvelut ja yhteistyö

    Teemme mielellämme yhteistyötä saavutettavien ja moninaisuutta heijastavien kulttuuripalvelujen kehittämiseksi. Tavoitteenamme on yhdenvertainen kulttuuritoiminta.

  • Julkaisut

    Kulttuuria kaikille -palvelu on tuottanut kulttuurin saavutettavuuteen liittyviä verkkojulkaisuja vuodesta 2004 lähtien. Julkaisumme ovat vapaasti tulostettavissa.

  • Hankkeet

    Kulttuuria kaikille -palvelu koordinoi useita hankkeita.

  • Kaikukortti

    Kaikukeskus - Kaikukortin tuki- ja kehittämispalvelu on vuoden 2020 alusta pysyvä osa Kulttuuria kaikille -palvelua. 

    Kaikukortin omat verkkosivut ovat avautuneet  vuonna 2020 osoitteeseen www.kaikukortti.fi. Katso sieltä ajantasaisimmat tiedot Kaikukorttiin liittyen!

    Kaikukeskus koordinoi Kaikukorttiin liittyviä hankkeita.

  • Kulttuuripoliittinen vaikuttaminen

    Tällä sivulla voit lukea vaikuttamistyöstämme, esimerkiksi tekemistämme lausunnoista sekä kuntavaali- ja hallitusohjelmatavoitteistamme.
  • Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry

    Kulttuuria kaikille -palvelua ylläpitää on Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry, jonka jäsenet ovat kulttuurialan kattojärjestöjä.

  • Yhteystiedot

  • Toimiston saavutettavuus

    Tällä sivulla kerrotaan toimistomme saavutettavuudesta.

  • Anna palautetta

    Otamme mielellämme vastaan palautetta.

  • Turvallisemman tilan periaatteet

    Nämä ovat Kulttuuria kaikille -palvelun turvallisemman tilan periaatteet. Emme ole itse keksineet niitä, vaan olemme tutustuneet erilaisiin esimerkkeihin ja muokanneet niiden pohjalta meillä käytössä olevat periaatteet. Kehitämme periaatteita edelleen yhteistyökumppaniemme kanssa. Päivitämme niitä aina tarpeen mukaan ja kun opimme uutta. Olemme päivittäneet tämän sivun viimeksi 16.3.2021.

  • Yhdenvertaisuus, antirasismi ja saavutettavuus toiminnassamme

    Tarjoamme tietoa ja työkaluja kulttuuripalveluiden saavutettavuuden, moninaisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämiseen alan työntekijöille. Tässä osiossa kerromme siitä, miten yhdenvertaisuus, antirasismi ja saavutettavuus näkyvät omassa toiminnassamme.

  • Saavutettavuusseloste

    Tämä on Kulttuuria kaikille -palvelun verkkosivujen saavutettavuusseloste.

  • Tietosuojaseloste

    Voimassa 7.6.2023 alkaen.
  • Sivukartta

Siirry sivun alkuun
  • jaa: Facebook
  • jaa: Twitter
  • jaa: Linkedin