Sanna Kuusisto: Jokaisia lapsia on valtavan monenlaisia

Ihmisen vauva syntyy aina ihmiseksi, kasvaa ihmistaaperoksi ja jatkaa kasvua siitä eteenpäin ihmisenä. Ihmisiä on monipuolinen ja laaja kirjo, jonka joka kohdalla on tehtävänsä ja merkityksensä.

Ihmisyyden moninaisuus tarkoittaa iloa, voimaa, yllätyksiä, muutosta, uusia löytöjä ja niistä syntyvää tiedon lisääntymistä ja ymmärryksen syvenemistä. Runsaan kuplimisen varaan rakentuva inhimillinen toiminta on muuttuvaa, kehittyvää ja joustavaa. Runsaus tarkoittaa myös, että mukana poreissa on toisilleen vastakkaisiakin asioita. Jokaiselle tarkoitetussa mallissa on oltava välineet kaikkien ottamiselle mukaan.

Mallin on toimittava kuin tanssi. Pysyvänä ja muuttuvana yhtä aikaa.

Harrastamisen Suomen malli -hankkeen tavoitteena on löytää käytänteitä, jotka lisäävät lasten harrastusten saavutettavuutta. Mallissa halutaan tarjota jokaiselle lapselle yksi häntä kiinnostava, maksuton harrastus. Harrastamisen Suomen malli -hankkeessa tutkitaan, miten osallisuuden yhdenvertaisuus toteutuu lasten harrastuksissa ja miten harrastusten saavutettavuutta heikentäviä rakenteita voi korjata. Hankkeessa on mukana liikuntaharrastuksia, taide- ja kulttuuriharrastuksia sekä elämäntapaharrastuksia, kuten moponkorjaus, ruuanlaitto tai lemmikkieläimet.

Teoksen esittelyä. Kuva: Miila Vainio.

Kunnioittavatko aikuisten järjestelyt lasten toiveita?

Harrastamisen paikkana on ensisijaisesti lapsen oma koulu tai sen lähiympäristö. Kun lapsen ei tarvitse siirtyä koulupäivän jälkeen erilliseen harrastuspaikkaan, yksi harrastamisen este on poistettu. Kaikki lapsethan pääsevät omaan kouluunsa ja sieltä kotiin.

Vaikka hankkeella on yksinkertainen tavoite, sen toteuttaminen ei ole yksinkertaista. Esimerkiksi kaikki lapset eivät viihdy koulun tiloissa niin hyvin, että haluavat koulupäivää kauemmin olla samoissa hajuissa, väreissä, akustiikassa tai samojen ihmisten parissa. Varsinkin jos lapsen syystä tai toisesta on vaikea liikkua itsekseen, tuntuu epäreilulta, että hänen elinpiirinsä supistetaan vain kodiksi ja kouluksi.

Huoltajille voi olla helpottavaa, kun ei tarvitse kuljetella lapsiaan harrastuksiin, mutta voisiko huoltajia tukea muillakin tavoin? Olisi tärkeää kehittää koulutiloissa tapahtuvan harrastamisen rinnalla muitakin vaihtoehtoja, jotka lisäävät yhdenvertaista osallisuutta innostavissa harrastuksissa.

Koulu saattaa olla ainoa kutakuinkin esteetön harrastustila lapsen asuin- tai koulunkäyntikunnassa ja siten yhdenvertaisuutta vahvistava harrastuspaikka. Mutta toisaalta kouluissa ei aina ole asianmukaisia ja esteettömiä tiloja kaikkien harrastusten tarpeisiin.

Hankkeen yhteydessä on koulukyytejä käyttävien lasten kohdalla huomattu myös, että kuljetuspalvelun aikataulut ovat joustamattomia. Jos harrastus pidentää koulupäivän kestoa, koulukyytiä ei saa. Vapaa-ajan kuljetuspalvelu ei ole kaikkien niiden lasten käytettävissä, jotka ovat oikeutettuja koulukyyteihin, joten lapsen on lähdettävä koulusta koulukyydin aikataulun mukaisesti ja jäätävä pois harrastuksesta.

Kuljetuspalveluiden järjestämistä pitäisi kehittää joustavammaksi. Sekä koulumatkojen että vapaa-ajan matkojen kuljetuspalvelu on julkista palvelua. Kuljetuspalvelu täydentää julkista liikennettä silloin, kun julkisen liikenteen palvelut muuten ovat puutteelliset. Hyvin toimiva kuljetuspalvelu tukisi saavutettavuutta ja yhdenvertaista osallisuutta. Miksei sellainenkin kuljetuspalvelu olisi mahdollista toteuttaa, jos toimitaan asiakaslähtöisesti ja muistetaan, kuka on varsinainen asiakas.

Ettei kukaan unohtuisi

Harrastamisen Suomen malli -hankkeessa on huomattu haasteita käytännön toteutuksessa. Joihinkin harrastuksiin ja joillekin paikkakunnille on vaikeaa löytää lasten toiveiden mukaisten harrastusten ammattitaitoisia ohjaajia. Harrastustoimijoiden voi olla joissain tilanteissa hankalaa ottaa toteutusvastuu jonkin ryhmän toiminnasta, jos ei ole tietoa ryhmän jatkumisesta useampana vuonna. Harrastusten ohjaajina ei juuri näy vammaisia henkilöitä.

Eri puolilla pihaa on jokaisen lapsen tekemiä pienikokoisia tilataideteoksia. Kuva: Miila Vainio.

Harrastuksessa tärkeää on, että se innostaa, kartuttaa taitoja ja tutustuttaa samoista asioista kiinnostuneisiin. Lapsen tulee saada harrastaa sitä, mistä on kiinnostunut. Aina se ei silti ole mahdollista, mutta mahdottomuus ei saisi liittyä kenenkään henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Jos lapsi ei voi aloittaa parkour-harrastusta, syynä ei saa olla, että hän liikkuu pyörätuolilla. Perusteltuna syynä voisi olla, että paikkakunnalle ei löydy ammattitaitoista parkour-opettajaa, eikä parkour-ryhmää voi muodostaa.

Innostavan harrastuksen toteutuminen voi jonkun lapsen kohdalla edellyttää, että mukana on avustaja tai tukihenkilö. Tukipalveluiden rahoitus on yleensä alimitoitettua. Voi käydä niin, että yhdenvertainen osallisuus korvataan eriytetyillä ja puutteellisesti resursoiduilla palveluilla. Erityisen tuen lapsille perustetaan helposti erillisiä harrastusryhmiä. Silloin menetetään kaikkien lasten mahdollisuus kehittyä ja haastaa itseään kyvykkyyksien kirjon osana ja oppia inhimillisen moninaisuuden merkitys.

Harrastamisen Suomen mallissa on paljon mahdollisuuksia. Uutta mallia ei pidä sementoida vanhoihin muotteihin.

Sanna Kuusisto

Kirjoittaja on pitkään saanut työskennellä kyvykkyyksien kirjoa edustavien lasten ja nuorten kanssa mm. Annantalon taidekeskuksessa Helsingissä. Kirjoittajalla on ollut kunnia kuulua Rajat’on-tanssiyhteisöön, joka oli suomalaisen tanssitaiteen ensimmäisiä vammaisista ja ei-vammaisista tanssijoista koostuvia ryhmiä. Hänelle on myönnetty Lastenkulttuurin valtionpalkinto, Vuoden yhteisötanssitaiteilija -nimitys sekä Vuoden tanssikasvattaja -nimitys. Ne kannustavat häntä pyrkimään nimitysten arvoiseksi.