Ohita navigaatio

1.3.2017

Helsinki Cine Aasian juhlavuotta vietetään maaliskuussa Korjaamolla ja Orionissa 16.–19.3.2017

Suomen ainoa aasialaisen nykyelokuvan festivaali Helsinki Cine Aasia  järjestetään 16.–19.3.2017 – nyt jo viidennen kerran. Festivaali tarjoaa raikkaan katsauksen Itä- ja Kaakkois-Aasian tämän hetken mielenkiintoisimpiin, hurjimpiin ja herkimpiin elokuviin ja ajankohtaiseen aasialaiseen elokuvakulttuuriin.

Tänä vuonna festivaalin avajaiselokuvana nähdään eteläkorealaisen Kim Ki-Dukin ohjaama The Net (2016). Tiivistunnelmainen draama on suorasukainen kuvaus Koreoiden nykytilasta, ja ihmisistä konfliktin varjossa.

Juhlavuotenaan Helsinki Cine Aasia muuttaa Korjaamolle. Modernin korttelikino Korjaamon kahden salin lisäksi elokuvien esityspaikkana toimii viikonloppuna perinteikäs elokuvateatteri Orion.

Uusien esityspaikkojen lisäksi festivaalin oheisohjelmaa on kehitetty mm. viime vuoden kävijöiden toiveiden pohjalta. Uutuutena Helsinki Cine Aasian ohjelmistossa on esimerkiksi ensimmäistä kertaa järjestettävä vauvakino.

The Net nähdään Korjaamo Kinossa torstaina 16.3.2017. Muita festivaalilla nähtäviä elokuvia ovat mm. Sunao Katabuchin In This Corner of the World, Midi Z:n The Road to Mandalay, Johnnie Ton Three ja Nontawat Numbenchapolin #BKKY. Koko festivaaliohjelmisto julkaistaan 28.2.2017.

Lipunmyynti alkaa 2.3.2017 festivaalin internet-sivustolla ja jatkuu festivaalin ajan. Festivaalin aikana lippuja voi ostaa myös lipunmyyntipisteistä elokuvien esitysteattereissa.

Järjestäjä ja yhteistyökumppanit

Helsinki Cine Aasia -festivaalin järjestää Elokuvien Aasia ry. Festivaalia tukevat Helsingin kulttuurikeskus, AVEK – Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus ja Japan Foundation. Yhteistyökumppaneina toimivat lisäksi Japan Airlines, Episodi, Korjaamo Kino, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, Shopalike, Sushi Panda sekä Henkell & Co.

Lisätiedot

helsinkicineaasia.fi
facebook.com/HelsinkiCineAasia
info(a)helsinkicineaasia.fi

 
Siirry sivun alkuun
  • jaa: Facebook
  • jaa: Twitter
  • jaa: Linkedin