Ohita navigaatio

4.11.2014

Rohkea perintö - Werstaan jouluseminaari radikaalista museotyöstä 16.12.2014

Muistiorganisaatioita on joskus arvosteltu konservatiivisina instituutioina, jotka vain ihannoivat vanhaa ja säilyttävät yhteiskunnan luutuneita rakenteita. Werstaan perinteisessä jouluseminaarissa pohditaan, voiko kulttuuriperintöä uudistava museotyö myös muuttaa yhteiskuntaa.

Seminaarissa otetaan rohkeasti kantaa, nostetaan kulttuuriperinnön kentällä harvemmin käsiteltyjä aiheita, osallistetaan yhteisöjä ja herätetään museoammattilaisten kriittistä tietoisuutta.

Seminaarin esimerkeissä kerrotaan esimerkiksi nuorten herättämisestä vastuulliseen kuluttamiseen, rohkeasta nykydokumentoinnista, Suomessa asuvien afrikkalaisten kulttuuriperintötyöstä, punaisten silmälasien läpi tarkastellusta Tampereesta, feministisestä museosta, Lenin-museon uudistamisesta ja kantaaottavan taiteen voimasta. Olet sitten samaa tai eri mieltä, kannattaa tulla Tampereelle kuuntelemaan ja kyseenalaistamaan!

Ilmoittautuminen

Ilmoittautumiset 5.12. mennessä seminaari(a)tyovaenmuseo.fi tai p. 050 441 8697. Seminaari on osallistujille maksuton, lounaat omakustanteisia.

Aika ja paikka

Tiistaina 16.12.2014 kello 10 - 17. Työväenmuseo Werstaan auditorio, Finlaysonin vanha tehdasalue, Väinö Linnan aukio 8, 33210 Tampere.

Ohjelma


10.00-10.30 Aamukahvit Werstaalla
10.30-11.00 Vapautuksen museologiaa
Museonjohtaja Kalle Kallio, Työväenmuseo Werstas
11.00-12.00 Nykytaide ja kriittinen taidemuseo Museonjohtaja Esko Nummelin, Porin taidemuseo
12.00-13.00 Lounastauko (omakustanteinen)
13.00-13.30 Afrikkalaisten diaspora ja suomalainen kulttuuriperintö Dosentti Anna Rastas, Tampereen yliopiston tutkijakollegium
13.30-14.00 Mistä mun t-paita tulee?
Museolehtori Anne Lahtinen, Työväenmuseo Werstas
14.00-14.30 Sorrettujen arkisto
Arkistonjohtaja Marita Jalkanen, Kansan Arkisto
14.30-14.45 Tauko
14.45-15.15 Rohkeaa nykydokumentointia: Kaljakelluntaa ja rokkikukkoilua Museoamanuenssit Anna Kangas ja Mari Immonen, Vantaan kaupunginmuseo
15.15-15.45 Punainen Tampere
Projektitutkija Linda Heinonen, Työväenmuseo Werstas
15.45- Werstaan jouluglögit ja mahdollisuus tutustua Werstaan näyttelyihin. Opastettu kierros Feminismi-näyttelyyn alkaa kello 16.00.

 
Siirry sivun alkuun
  • jaa: Facebook
  • jaa: Twitter
  • jaa: Linkedin