
Avustus kulttuurin saavutettavuuden edistämiseen
Opetus- ja kulttuuriministeriön avustuksella tuetaan kulttuurin saavutettavuutta parantavia hankkeita sekä vammaisjärjestöjen ja -yhteisöjen taide- ja kulttuuritoimintaa. Hakuaika päättyy 28.11.
Opetus- ja kulttuuriministeriön tuki: Vammaisyhteisöjen kulttuuritoiminta ja kulttuurin saavutettavuuden edistäminen
Avustuksia myönnetään oikeustoimikelpoisille yhteisöille. Niitä ei myönnetä yksityishenkilöille. Hakijoina voivat olla erilaiset vammaisjärjestöt ja -yhteisöt sekä erilaiset kulttuurialan toimijat: esimerkiksi taide- ja kulttuurilaitokset sekä -tapahtumat.
Avustukset kulttuurin saavutettavuuden edistämiseen
Avustuksia myönnetään erilaisiin kulttuurin saavutettavuutta parantaviin hankkeisiin. Vuonna 2015 tukea kohdennetaan erityisesti taide- ja kulttuurilaitosten ja muiden kulttuurialan toimijoiden saavutettavuuskartoitusten toteuttamiseen ja saavutettavuussuunnitelmien laatimiseen. Myös selvityshankkeita voidaan tukea.
Tukea ei myönnetä investointeihin, laitehankintoihin tai rakennusten esteettömyyden parantamiseen.
Tukea ei myöskään myönnetä selkokielisen kirjallisuuden kirjoittamiseen, kääntämiseen tai julkaisemiseen. Tätä tarkoitusta varten on olemassa erillinen määräraha, jonka jakamisesta vastaa Kehitysvammaliiton Selkokeskuksen yhteydessä toimiva selkokirjatyöryhmä.