Ohita navigaatio

8.8.2014

Saavutettavuuden parantamista ja uusien osallistujien huomioimista Lieksan Vaskiviikolla

Lieksan Vaskiviikko toteutti parannuksia esteettömyyteen opetus- ja kulttuuriministeriön saavutettavuuden parantamiseen tarkoitetulla tuella. Lieksan Vaskiviikko järjestettiin 25.7.-2.8.2014.

Tänä kesänä esteettömyydestä kerrottiin entistä paremmin ja palvelua parannettiin myös esim. viittomakielisen palvelun, isokirjaimisten ja pistekirjoituksella toteutettujen ohjelmien muodossa. Henkilökohtaiset avustajat pääsivät konsertteihin maksutta.

Vaskiviikkojen saavutettavuus


Lieksan kirkko on esteetön ja siis helppokulkuinen myös pyörätuolilla ja rollaattorin kanssa liikkuville konserttivieraille ja artisteille. Myös Kulttuurikeskuksen Brahe-salissa on pyörätuolipaikkoja, joihin pääsee toisen kerroksen sisäänkäynnistä (hissillä toiseen kerrokseen). Mätäsvaaran avolouhokselle liikutaan pitkospuita pitkin ja kulku avustajan kanssa on turvallinen.
Konserttipaikoista vain Viekijärven vanha kaunis kirkko ei ole esteetön. Kirkkoon vie portaat ja luiskia ei valitettavasti toistaiseksi ole.

Kuulokojetta käyttäville konserttivieraille on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön kaikissa kirkkokonserteissa sekä Kulttuurikeskuksella. Lieksan Vaskiviikon konserttiohjelma oli saatavissa myös isokirjaimin ja pistekirjoituksella. Pistekirjoitusohjelman saattoi pyytää käyttöönsä konsertin ajaksi konserttipaikan lipunmyynnistä.
Viittomakielistä palvelua oli tarjolla Kulttuurikeskuksen infopisteessä päivittäin.

Vaskiviikko katukuvassa

Vaskiviikko kuului ja näkyi entistä enemmän Lieksan katukuvassa, sillä tapahtumaviikolla toteutettiin perinteisten pihasoittojen lisäksi Pielisentien Vaskikahviolla joka päivä aamusoitot ja hyväntekeväisyyssoitot. Lisäksi iltaisin soitettiin vielä terassisoitot Pub Icellan terassilla.

Lisätietoja

Kirsi Mustalahti
Toiminnanjohtaja / Managing Director
Lieksan Vaskiviikko / Lieksa Brass Week
Pielisentie 22, FI-81700 Lieksa
puh./tel. +358 40 528 2831
kirsi.mustalahti(a)lieksabrass.com
www.lieksabrass.com



 
Siirry sivun alkuun
  • jaa: Facebook
  • jaa: Twitter
  • jaa: Linkedin