
KEHONA-näyttely koskettaa ja liikuttaa - oma kosketus ohjaa kokemusta
KEHONA-näyttelyssä on ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua näyttelyn teoksiin oman kehonsa avulla. Kaikkia teoksia voi koskea, tunnustella, haistella, posketella tai vaikka silitellä.
Näyttelyn lähtökohtina ovat olleet teosten kosketeltavuus, moniaistisuus ja eri ikäryhmien huomioiminen. Kehona-näyttely avautuu Porin taidemuseon Siivessä perjantaina 13.06.2014.
KEHONA = teokset + tila + oma keho + aistit
KEHONA-näyttely on valokuvataiteilija Päivi Setälän kuratoima kokonaisuus, joka pohtii kehollisen tiedon ja aistien merkitystä visuaalisen taiteen kentällä. Näyttelyssä keho ja kosketus
vaikuttavat taideteoksiin ja kokemukseen niistä. Osa teoksista antautuu halattavaksi, toiset tuupittaviksi tai koettavaksi kuuloaistin kautta. Kaikki teokset eivät ole vakaasti paikoillaan,
vaan ilmestyvät yllättäen nurkan takaa kohtaan, jossa juuri oli tyhjää. Näyttelyn taiteilijat ovat Kirsi Jaakkola, Toni Lehtola, Sanna Pajunen, Taina Riikonen ja Veijo Setälä.
Tukimateriaalia verkossa
Teosten lähestymistä on tuettu myös Porin taidemuseon verkkosivuilta www.poriartmuseum.fi löytyvillä taiteilijoiden kertomuksilla, jotka ovat nähtävänä myös viitottuna. Lisäksi kuultavana on kahdeksanvuotiaan näkövammaisen Macon rempseän innostavat kuvailut teoksista. Keho on kokonaisuus ja taidenäyttelykokemus voi olla myös liikettä. Liikkeellisen kommentin teoksiin antaa tanssija Janne Kilpiö.
Näyttely on Porin taidemuseon ja Porin lastenkulttuurikeskus - Satakunnan lastenkulttuuriverkoston yhteistuotanto.
Lisätietoja
Porin lastenkulttuurikeskuksen johtaja, näyttelyn kuraattori
Päivi Setälä
044 7011086 | paivi.setala(a)pori.fi