
Museoiden yleisötyöseminaari Pietarissa 13.-14.5.
Lappeenrannan museot ja Venäjän etnografian museo järjestävät yleisötyöseminaarin Pietarissa 13.-14.5.2014
Lappeenrannan museot järjestävät museoiden yleisötyötä käsittelevän seminaarin Pietarissa 13.-14.5. yhteistyössä Venäjän etnografian museon kanssa.
Seminaarissa käydään suomalaisten ja venäläisten esimerkkien avulla läpi erilaisten asiakasryhmien kanssa tehtävää yleisötyötä. Seminaarille järjestetään jatko-osa Lappeenrannassa syksyllä 2014.
Seminaarissa on useita alustuksia suomalaisissa museoissa tehtävästä yleisötyöstä. Museolehtori Ilona Niinikangas kertoo Helinä Rautavaaran museon Arooska - somalihäät näyttely- ja yleisötyöhankkeesta, tapahtumatuottaja Annika Utriainen Merikeskus Vellamon lapsille ja perheille suunnatusta yleisötyöstä, projektikoordinaattori Pauliina Kinanen Suomen museoliiton koordinoimasta Avara museo - kehittyvä oppimisympäristö aikuisille -hankkeesta ja
intendentti Jouni Marjamäki Museovirastosta Olavinlinnan saavutettavuuden edistämisestä. Lisäksi pastori, kuvailutulkki Mikko Ojanen ja amanuenssi Mona Taipale Etelä-Karjalan taidemuseosta kertovat ja demonstroivat näkövammaisten kuvailutulkkausta. Taipale, museotoimenjohtaja Päivi Partanen ja asiakasraadin jäsen Marjaana Kareinen kertovat myös Lappeenrannan museoiden asiakasraadin toiminnasta.
Venäjän etnografian museo puolestaan tutustuttaa vieraansa erilaisiin kuntouttaviin työpajoihin, joissa hyödynnetään taideterapian menetelmiä.
Lappeenrannan museot ovat tehneet yhteistyötä Venäjän etnografian museon kanssa vuodesta 2010. Museo on tuonut Lappeenrantaan mm. kulttuurien eroja ja yhtäläisyyksiä pohtineen työpajan lapsille sekä The World of Finno-Ugric -valokuvanäyttelyn. Lappeenrannan museotoimi puolestaan on vienyt Venäjän etnografian museoon mm. vauvojen musiikki- ja maalaustyöpajoja. Yhteistyön aikana museoiden työntekijät ovat tutustuneet toisiinsa ja toistensa tapoihin tehdä museotyötä.
Seminaariin on muutama vapaa paikka ja Lappeenrannan museo tarjoaa suomalaisille museoammattilaisille mahdollisuutta lähteä tutustumaan venäläiseen tapaan tehdä museopedagogiikkaa sekä tutustumaan venäläisiin kollegoihin. Seminaariin osallistuu museotyöntekijöitä Viipurista ja Pietarista, mikä mahdollistaa laajan verkostoitumisen. Seminaariohjelma valottaa myös erilaisille ryhmille suunnattua museopedagogiikkaa Suomessa. Viisumi-, matka- ja majoituskulut ja -järjestelyt tulee kunkin osallistujan hoitaa itse.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset 30.4. mennessä amanuenssi Mona Taipaleelle mona.taipale(a)lappeenranta.fi tai p. 040 563 7618