Ohita navigaatio

24.2.2014

Kaksi kättä kohotettuna, taustalla värikäs maalaus

Rafael Wardi tanssii Ateneumissa 26.2.-2.3.

Hymyilevät kädet on esitys kaukaisesta rakkaudesta, haaveista ja saavuttamattomista unelmista, mutta myös yksinäisyyden ja kohtaamisen todellisuudesta. Esityksen aikajana ulottuu unelmien, historian ja tarinoiden ajasta tähän aikaan ja todellisuuteen.

Kuvataiteen, tanssin ja musiikin yhteisteos kaukaisesta rakkaudesta


Ateneum-salissa helmi-maaliskuun taitteessa nähtävä Hymyilevät kädet -näyttämöteos sai alkunsa Rafael Wardin innostuksesta tanssiin. Taiteilija tutustui sattumalta tanssija ja tanssinopettaja Maija Karhuseen ja alkoi käydä hänen tunneillaan. Wardi teki aloitteen esityksen tekemisestä, ja ryhmään tulivat mukaan tanssitaiteilija Raisa Vennamo ja muusikko Marouf Majidi.

Hymyilevät kädet -esityksen yhtenä lähtökohtana on Rafael Wardin Bengt von Törnen kirjasta Tonkonst och bildkonst löytämä kertomus. Persialaisen runoilijan Said Ibn Dschûdin tarinassa runoilija eräänä päivänä kadulla kävellessään kuulee naisen äänen ja näkee ainoastaan hänen kätensä. Tällöin runoilija rakastuu naiseen palavasti, vaikkei koskaan näe häntä kokonaisena. Kaukainen, pelkkään uneen tai kuvailuun perustuva rakkaus on yleinen teema klassisessa persialaisessa kirjallisuudessa.

Eri-ikäinen ja erilaisista taustoista tuleva monitaiteellinen työryhmä lähestyi vanhan kertomuksen luomia mielikuvia leikin avoimuudella. Syntyi maalausten, tanssin ja musiikin kokonaistaideteos, jossa Rafael Wardin osittain tätä esitystä varten maalaamat teokset liittyvät lähtökohtana olevaan tarinaan, mutta elävät samalla omaa elämäänsä. Teoksen visuaalista ja musiikillista maailmaa on innoittanut vanhan persialaisen kulttuurin syvyys ja hienosävyisyys.

Hymyilevät kädet sai ensi-iltansa Tanssiteatteri Hurjaruuthissa Kaapelitehtaalla toukokuussa 2011, minkä jälkeen esitys on nähty Hällänäyttämöllä Tampereella, Vantaan Vernissassa sekä toistamiseen myös Hurjaruuthissa.

Hymyilevät kädet -sivusto

Esitykset Ateneum-salissa

(kesto n. 1 h)

ke 26.2. klo 18
to 27.2. klo 18
la 1.3. klo 15
su 2.3. klo 15

Liikkumisesteetön sisäänkäynti Ateneuminkujan puolelta.

Lipunmyynti Ateneumin neuvonnassa museon aukioloaikoina, puh. 0294 500 401, ainfo(a)ateneum.fi
Esityslippu 15€ / 10€ (ei sisällä näyttelylippua)
Yhteislippu näyttelyyn ja esitykseen 20€

Kuvataide ja tanssi: Rafael Wardi
Koreografia ja tanssi: Raisa Vennamo ja Maija Karhunen
Musiikin sävellys ja esitys: Marouf Majidi
Valosuunnittelu: Ina Niemelä
Pukusuunnittelu: Päivi Uusitalo
Graafinen suunnittelu: Riitta Skytt
Keramiikka: Joel Wolff
Tuotanto: Maija Karhunen

 
Siirry sivun alkuun
  • jaa: Facebook
  • jaa: Twitter
  • jaa: Linkedin