
Lasten ja nuorten elokuvakilpailun toistasataa kieliaiheista elokuvaa julkaistiin
Suomen suurimpaan lasten ja nuorten elokuvakilpailuun eli kymmenvuotisjuhlavuottaan viettävään Kaikki kuvaa -kilpailuun saapui toistasataa kieltä, kommunikaatiota ja viestintää käsittelevää elokuvaa, jotka kaikki toteutettiin tänä keväänä kahden kuukauden kilpailuaikana.
8–15-vuotiaat, 16–19-vuotiaat ja 20–23-vuotiaat kilpailevat omissa sarjoissaan. Lisäksi on erillinen työpajaelokuvien sarja, jossa pienpaikkakuntien nuoret tekivät elokuvia alan ammattilaisten ohjauksessa. Kilpailun finalistit on nyt valittu ja kaikki sääntöjen mukaiset kilpailuelokuvat julkaistu kisasivustolla kaikkikuvaa.fi/kilpailu.
”Nuoret yllättivät meidät tälläkin kertaa: teosten kirjo on laaja ja aiheen käsittelytavat kekseliäitä: kilpailuteoksissa tutustutaan lukemattomiin eri kieliin ja niiden välisiin yhteyksiin ja ristiriitoihin, kielellisiin väärinymmärryksiin, puujalkavitseihin, jopa katseohjauksen avulla tapahtuvaan kommunikaatioon ja koko kielellisen ilmaisun historiaan. Työpajaelokuvissa kuullaan koltta-, inarin- ja pohjoissaamea ja myös viittomakielisiä elokuvia on mukana. Tekijät ovat todella pistäneet itsensä peliin, joten suosittelen lämpimästi kisaelokuviin tutustumista”, toteaa kilpailun tuottaja Arttu Haglund tuotantoyhtiö Amazementista.
Elokuvien tekemiseen osallistui noin 700 lasta ja nuorta melko tasaisesti kaikkialta Suomesta, yhteensä 46 eri kunnasta. Lukumääräisesti elokuvia saapui eniten Uudeltamaalta, mutta asukaslukuun suhteutettuna innokkaimpia oltiin Lapissa ja Pohjois-Savossa. Kilpailusarjojen finalisteiksi nousi elokuvia Uudenmaan lisäksi Tampereelta, Turusta, Muhokselta, Kristiinankaupungista, Jyväskylästä, Inarista, Ruovedeltä, Leppävirralta ja Pedersörestä.
Kilpailu huipentuu lauantaina 13.5. Kaikki kuvaa -gaalaan, joka järjestetään Helsingissä elokuvateatteri Orionissa. Gaalassa on luvassa finalistielokuvien esitys, jonka jälkeen kilpailun all-star -tuomaristo eli näyttelijä-muusikko Elsi Sloan, moninkertaisesti palkittu näyttelijä-ohjaaja-käsikirjoittaja Jani Volanen, huippusuositun Aikuiset-komediasarjan luonut käsikirjoittaja Anna Brotkin ja kauhuguru, elokuvaohjaaja Hanna Bergholm palkitsevat vuoden parhaat nuoret elokuvantekijät. Myös yleisö pystyy vaikuttamaan palkittaviin, sillä yleisön suosikkielokuvan äänestys jatkuu sivustolla 2.5. asti. Palkintogaalaan on yleisöllä vapaa pääsy.
Kaikki kuvaa -kilpailun 2023 järjestää tuotantoyhtiö Amazement. Pääyhteistyökumppanina toimii Suomen kieltenopettajien liitto ja rahoittajana opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Mikko Kodisoja Säätiö. Muita yhteistyökumppaneita ovat Saamelaiskäräjät, Kuurojen liitto, Elävän kuvan keskus ELKE ry. Palkintosponsoreina ovat mukana Genelec, Focus Nordic ja Finnkino.
Lisätiedot:
Arttu Haglund
tuottaja, Kaikki kuvaa
Tuotantoyhtiö Amazement
050 536 9279
arttu.haglund@amazement.fi