Ohita navigaatio

28.3.2017

ARMAS-festivaali juhlii ikääntymistä 1.-15.10.2017

Sivusto avattiin tänään 28.3. Armaksen päivänä

Lokakuussa Suomen festivaalikentälle tulee aivan uudenlainen toimija. ARMAS on sateenvarjo-organisaation tavoin toimiva verkosto, joka järjestää vuosittain valtakunnallisen festivaalin. Kahden viikon ajan ympäri Suomea eri taidelaitoksissa, palvelukeskuksissa, kulttuuripisteissä kirjastoissa jne. tuodaan esiin ikääntyneitä taiteilijoita, ja tutkitaan ikääntymisen teemaa taiteen ja kulttuurin keinoin.

Avajaiset Kaapelitehtaalla

ARMAS-festivaalin avajaisia juhlitaan Kaapelitehtaalla sunnuntaina 1.10.2017.  Teatteriohjaaja, kirjailija Juha Hurme ohjaa kirjailija Volter Kilven tekstistä Merimiehen leski monologiesityksen ja näytelmästä nähdään kaksi esitystä avajaispäivänä Teatterimuseolla. Valokuvataiteen museolla on esillä ikääntymisen teemaan liittyvä valokuvanäyttely. Museo myös järjestää myös avajaisten yhteydessä opastetun 60+ Instagram-kävelyn, jossa kuvataan Kaapelitehdasta ja sen ympäristöä, ja jaetaan kuvia käyttäen Instagram-sovellusta. Hima&Salissa lausutaan viralliset avajaissanat musiikin ja esitysten siivittämänä. Avajaisten ohjelma tarkentuu kevään aikana.

Esimerkkejä tapahtumista

ARMAS-festivaalilla on tavoitteena saada kokoon sata tapahtumaa. Otteita ohjelmasta:

Ateneumin taidemuseo järjestää festivaalin ajan arkipäivisin pääsylipun hintaan kuuluvia pop-up-opastuksia. Museon nykyiset ja museosta jo eläköityneet työntekijät johdattavat yleisön opastuksella lempiteoksensa tai -paikkansa äärelle, ikääntymisen teeman muistaen.

Vantaan Teatterin Silkkisalissa pidetään seminaari ja paneelikeskustelu nimellä Seinät nurin torstaina 5.10.2017. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä kansallisen kulttuurisen vanhustyönverkoston AILIn sekä Vantaan kulttuuripalveluiden kanssa.

Mosabacka Big Band, solistina Ida Boucht, kunnioittaa Ella Fitzgeraldia hänelle omistetulla 100-vuotiskonsertilla. Konsertit järjestetään Vuotalolla.

Rovaniemellä järjestetään Wanhan ajan Iltamat. Tapahtuma vaalii iltamaperinnettä, johon olennaisena osana kuuluu elävä musiikki, tanssit, puffetti, arpajaiset.

Sinerbrychoffin taidemuseossa järjestetään seniorityöpajoja, Tampereelle tulee näyttelyitä ja työpajoja, Helsingin kaupunginorkesteri esiintyy kamarimusiikkikokoonpanoissa helsinkiläisissä palvelutaloissa lokakuun ensimmäisellä viikolla, Jyväskylän kaupunginteatterissa juhlitaan Vanhustenviikon päätapahtumaa. Suunnitteilla on myös elokuvayhteistyötä HIFF - Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin ja Kulttuuritehdas Korjaamon kanssa.  Ohjelmisto täydentyy koko ajan!

Yhteistyökumppanit

ARMAS-festivaalia on tänä vuonna järjestämässä 16 kaupunkia, 14 vanhusalan järjestöä sekä 21 taidealan toimijaa. Festivaalin vaikutustutkimuksesta vastaa Turun Ammattikorkeakoulun Aktiivinen Ikääntyminen tutkimusryhmä.

ARMAS-festivaalin suojelija on tasavallan presidentin puoliso rouva Jenni Haukio ja sen logon on suunnitellut graafisen suunnittelun Grand Old Man Erik Bruun.  Festivaali on osa Suomi100 -juhlavuoden virallista ohjelmaa. Festivaalin saavutettavuuskysymyksissä yhteistyökumppanina on Kulttuuria kaikille -palvelu.

Lisätietoja

armasfestivaali.fi
facebook.com/armasfestivaali

Raisa Karttunen
raisa.karttunen(a)lasipalatsi.fi
0503717818

 
Siirry sivun alkuun