Ohita navigaatio

Inkluusiopäivän julistus tekstimuodossa

Inkluusiopäivän julistus


Eräänä päivänä teatteri unohti oman merkityksensä, kadotti empatian ja ihmisen. Ihmisen kuvana esiintyi kaksi jalkaa, kaksi kättä, viisi aistia, yksi kieli, binäärinen sukupuoli.

Esitys toisensa perään toisti samaa homogeniaa ja sulki suuren joukon yleisöstään ja ympäröivästä todellisuudestaan itsensä ulkopuolelle: voimme esittää sinua, mutta et ole tänne tervetullut. Kummallinen lajien välinen kamppailu, jossa etuoikeutetut jyräsivät heikommat ja saivat institutionaalisen tuen ja teatterin konventioiden turvin kehittyä kaikessa hiljaisuudessa.

Ja kun yleisöön sattui katsoja joka ei jakanutkaan samankaltaista elämismaailmaa, siitä seurasi shokki. Mitä me nyt teemme? Älä vain istu liian lähelle tai ainakaan näkyvästi, sillä läsnäolosi pilaa taiteemme. Äläkä varsinkaan nouse näyttämölle.

Stop

Mitä

Mitä

Mitä

Tässä ajassa, kun teatteritaiteen merkitystä yhä uudelleen ja uudelleen puntaroidaan ja pohditaan, on entistä tärkeämpää tarkastella teatterin tekijyyttä kriittisesti. Ei napit vastakkain vaan yhdessä, yhteisessä tilassa, dialogissa, paljaana, auki, läsnä, minuna itsenämme, meinä.

Siksi puramme rakenteet, pölyyntyneen instituution, viemme teatterin tähän päivään ja kauemmas, sillä teatterin pitäisi olla paitsi aikansa kuva myös ikkuna tulevaan: teatterissa toisenlainen maailma on mahdollinen, intersektionaalinen ja inklusiivinen. Teatteri muistaa taas merkityksensä: se on yhteiskunnan peili ja ihmisten kuva.

Tänään käännämme katseemme omaan toimintaamme ja tarkastelemme sitä uteliaina ja odottavaisina. Pohdimme sitä millaista maailmaa haluamme olla rakentamassa ja millaisen jäljen oma toimintamme maailmaan ja muihin ihmisiin jättää. Ymmärrämme vastuumme ja olemme valmiita rohkeasti kohtaamaan tuntemattoman, vieraan, toisen. Herkistymme kuuntelemaan ja nostamaan toinen toistamme kohti yhteistä päämäärää.

Jotta joka päivä olisi inkluusiopäivä.

Kirjoittanut Noora Karjalainen

2020

 
Siirry sivun alkuun