Sanna Kuusisto: Pajuja uimarannalle

Jatkuva uimarantakausi kaikille

Taiteen merkitys vertautuu uimataidon merkitykseen. Ilman uimataitoa voi joutua pahaan pulaan ja jäädä monesta riemusta ja seikkailusta paitsi. Ilman taidetta voi jäädä monesta riemusta ja seikkailusta paitsi ja joutua umpikujaan. 

Melkein jokainen ihminen pysyy veden pinnalla, jos muistaa hengittää ilmaa. Silti jokaiselle on tarjottava mahdollisuus hankkia uimataito, jotta tietää, mistä uimisessa on kyse ja tarvittaessa osaa käyttää taitoa. Uimataitoa on myös, että pelastusliivien kanssa pysyy pinnalla, eikä mene paniikkiin, kun joutuu veteen. Kaikkien ei tarvitse iloita uimisesta, eikä tuntea sitä itselle luontevaksi.

Taiteen vertauskuva on uimaranta. On oltava uimarantoja. Kaikkien pitää päästä uimarannalle ainakin kerran. Uimarannalla ei ole pakko mennä uimaan. Voi katsella ja kuunnella toisten uintia ja oleilua, nauttia hiekasta, kalliosta tai maisemasta, tuulesta, auringosta ja eväistä, levien tuoksusta ja aaltojen äänestä. Jos ikinä ei pääsisi uimarannalle, eikä edes tietäisi, että uimarantoja on, ei sitä tietenkään kaipaisi. Ensimmäinen kerta uimarannalla voi kuitenkin olla käänteentekevä kokemus. Ainakin se antaisi mahdollisuuden valita: haluanko mennä uudelleen uimarannalle, haluanko jopa oppia uimaan.

Kun uimarannalta siirtyy taiteen alueelle, voi esittää samanlaisia väitteitä:

Kaikkien pitää päästä osaksi taiteen tekemistä ja kokemista ainakin kerran. Pitää voida päättää, haluaako ryhtyä kehittämään taiteen tekemisen ja kokemisen taitojaan. Kaikkien ei tarvitse ryhtyä tekemään taidetta. Voi nauttia toisten tekemästä taiteesta ja antaa sen vaikuttaa omaan olemiseen ja toimintaan - joko tietoisesti tarkkailemalla ja pohtimalla, tai välillisesti sen kautta, millaiseksi ympäröivä todellisuus on muotoutunut taiteen vaikutuksesta.

Taide innostaa muistamaan, että elää

COVID-19-pandemia aiheutti tilanteen, jossa pääsi kokemaan, millaista elämä on ilman taidetta. Moni ei kestänyt sitä kovinkaan kauan. Kodeista tuli taidepajoja. Taide tuotti iloa eristykseen. 

Taide tuottaa innostusta. Innostus voi syntyä ilon ilmaisemisesta, mutta yhtä hyvin tuskan, lamaannuksen, alistamisen, ohittamisen tai ylenkatseen ilmaisemisesta. Taide on todellisia tekoja, joihin jokin todellisuus on kiteytetty. Siinä todellisuudessa voi olla ihanaa tai karmeaa, sen kiteytys voi olla riemukas tai tuskaisa teko. Teko koskettaa. Kosketus havahduttaa ja elävöittää, innostaa.

Taide on luonteva osa ihmisyyttä. Yhä edelleen silti emmitään, tarvitseeko kaikkien ihmisten olla osallisina taiteesta. Suomessa on kaikkien osallisuudesta säädetyt lait ja niiden pohjalta laadittuja visioita ja strategioita. Lait eivät nyt ihan toteudu, visioista ei olla päästy toimintaan, strategiat ovat kivoja, mutta niitä ei viitsitä panna käytäntöön. Tehdään vain sen verran, että vaikuttaa hyvältä. Ohitetaan käytännön kokemukset. Lähdetään siitä, että kaikki on hyvin, koska laki on hyvä ja strategia kaunis. Osallisuuden mahdollistavat rakenteet näyttävät hyviltä.

Tanssitaiteen poukamassa

Ammatillisella tanssitaiteella on Suomessa melko nuoret ja edelleen kaidat rakenteet. Tanssitaiteen alalla ainoastaan koulutuksen osalta rakenteet ovat vähän verevämmät. Meillä on vahva, laadukas ja alueellisesti yhä kattavampi tanssin perusopetus ja muita mahdollisuuksia harrastaa tanssia. On vaihtoehtoja kouluttautua ammattilaiseksi ja melko hyvät väylät tehdä tutkimusta väitöskirjaan asti. Ammattikoulutukseen pääsee muitakin reittejä kuin tanssin perusopetuksen kautta. Ulkomailla suoritetut opinnot ovat muodollisesti samanarvoiset kotimaassa suoritettujen kanssa. Koulutuksen jälkeen tanssin rakenteet ovat syntyvien ammattilaisten määrään nähden puutteelliset.

Koulutuksen katvealue

Koska koulutusta on kattavasti, vaikuttaa siltä, että mahdollisuuksia osallistua on riittävästi. Katveeseen jää, että harrastaminen ja ammattiin kouluttautuminen eivät ole saavutettavia mahdollisuuksia toiminnallisen kirjon vähemmistöille. Tilanne on kuin tarjoaisi possupaistia nälkäiselle vegaanille.

Tiedän, että monella tanssin perusopetuksen tarjoajalla on halua kehittää osaamistaan niin, että opetus olisi kaikkia innokkaita varten, ja että kaikki innokkaat pääsisivät osallistumaan ammattitaitoiseen tanssitaiteen opetukseen. Osallistumisen esteet syntyvät monenlaisista syistä.

Taloudelliset syyt vaikuttavat opetuksen ryhmäkokoihin. Riittävän iso ryhmä on tanssikoululle kannattavuuden edellytys, jollekin iso ryhmä taas on osallistumisen este. Kulkemisen esteet syntyvät pitkistä välimatkoista tai siitä, ettei saa tarvitsemaansa kuljetuspalvelua tai että kuljetuspalvelun laatu ei sovi lapselle tai nuorelle. Tanssikoulu voi toimia tilassa, joka on osallistumisen este – se voi olla sokkeloinen, monessa tasossa tai muuten vaikeakulkuinen, kaikuva tai sopimattoman kokoinen.

Tanssin ammattikoulutuksen ja korkeakoulutuksen tilanteita en tunne hyvin. Minulla on käsitys, että taiteen ammatti- ja korkeakoulutusta tarjoavissa oppilaitoksissakin on paljon saavutettavuutta heikentäviä rakenteita. Oppilaitoksessa voi käydä niin, ettei tilan tai yhteisön saavutettavuudessa tunnisteta puutteita. Voi olla, ettei koulutuksen järjestäjä suoraan kiellä erityistä räätälöintiä tarvitsevaa opiskelijaa osallistumasta koulutukseen, mutta ei järjestä saavutettavuutta kuntoon. Oppilaitoksessa tehdään vain näennäisiä ja käytäntöön jalkautumattomia toimia saavutettavuuden hyväksi. Jos opiskelija sen vuoksi joutuu keskeyttämään opinnot, näyttää siltä, että opiskelija vain omaa laiskuuttaan ei selviydy opinnoista.

Ammattilaisuuden katve

Toinen osallisuuskatve on työllistymisessä. Tässä katveessa on hankalia, raadollisia varjoja. Ne ovat usein niin hienovaraisia, että niitä ei edes tunnista. Kysymys on siitä, kuka saa olla ammattitaiteilija. Mitkä ovat ammattilaisuuden kriteerit? Kuka saa työllistyä? Kaikilla taiteenaloilla on omat sisäiset kriteerinsä siitä, kuka tunnustetaan alan taiteilijaksi tai opettajaksi. Osa kriteereistä ilmaistaan ääneen, osa vaikuttaa piilosta. Olisi tärkeää keskustella avoimesti siitä, mitä kaikkea ammattimaisuuteen voikaan sisältyä. Olisi hyvä tarkastella myös ammattilaisuuden ja harrastajuuden suhdetta, ja tuon suhteen merkitystä taiteen alalle.

Saavutettavuus on osallistumisen edellytys. Saavutettavuuden tulee toteutua. Se on yksi askel kohti kaikkien aktiivista, toiminnallista osallisuutta. Saavutettavuuteen ei panosteta, ellei kaikkien osallisuus näyttäydy tavoiteltavana, mielenkiintoisena ja hyödyllisenä. Tulisi olla näyttöä siitä, miten kaikkien osallisuus vahvistaa ja mehevöittää ilmaisua ja taiteen vaikuttavuutta. Näyttöä syntyy taideteoista. Näkyykö niissä inhimillisen olemisen ja toiminnan kirjoja?

Näkymättömyyden kierre

Äkkiseltään käsillä tuntuu olevan hankala kierre:

Jos ei ole mahdollisuutta harrastaa, eikä saavutettavaa koulutusta, ei koulutu ammattilaisia.

Ei synny taidetekoja, joissa näkyy vähemmistöjen osallisuus.

Vähemmistöjä ei näy, voidaan siis ajatella, että heillä ei ole tarvetta osallisuuteen, eikä siis ole tarvetta muutoksiin.

Ajatellaan, että kaikki on kunnossa, saavutettavuus on tarpeen mukainen.

Mutta edelleenkään ei ole mahdollisuutta harrastaa, ei saavutettavaa koulutusta, eikä koulutu ammattilaisia.

Seis kierre.

Kierre pyörii nyt sopimattomien rakenteiden varassa. Tarjotaan sen sijaan kaikille innostuville mahdollisuus harrastamiseen, koulutukseen, ammatissa toimimiseen. Hypätään kimppuun kaikilta tahoilta ja käännetään kierre toiseen suuntaan.

Hyvä kierre:

Ammattilaiset innostavat harrastajia.

Koulutetaan ammattilaisia koko toiminnallisuuden kirjoa edustavista ihmisistä. Annetaan heidän tehdä työtä.

Syntyy monisyisiä, ilmaisua laajentavia ja syventäviä taiteellisia tekoja.

Kaikki huomaavat ja tunnustavat tarpeen vähemmistöjen osallisuuteen. Kukaan ei mieti, kuulunko vähemmistöön vai enemmistöön.

Kaikki näkyvät, kaikki vaikuttavat, kaikki on muhevaa, avointa ja muuntuvaa.

Ilmaisun ytimessä

Kerran osallistuimme L:n kanssa balettitunnille ja löysimme demi plién ytimen. Demi plié tehdään tavallisesti seisten kahdella tai yhdellä jalalla. Polvia koukistetaan niin, että päästään puoleen väliin lantion seisomakorkeuden ja lattian välistä matkaa. Mutta L tanssii seisten tosi harvoin. Ohitimme muodollisen itsestäänselvyyden ja sukelsimme siihen, mistä demi pliéssä perimmiltään on kysymys. Se oli mahtava sukellus, välttämättömyytenä pidetyn uudelleenarviointi. Demi plié istuen ei näytä samalta kuin seisten, mutta sen tarkoitus toteutuu yhtä tarkkaan. Humpsahdimme tanssitaiteen ytimeen, koko ajan muuttuvia ilmaisuja tuottavaan muodon, kokemuksen ja tarkoituksen pärskeeseen. Kokeile rohkeasti.

Aina on toivoa, koska mikään ei tule koskaan valmiiksi

Olen kolmisenkymmentä vuotta ymmärtänyt, että osallisuus ei ole kaikille vain itse tehtävä, oma päätös ja ettei saavutettavuus synny enemmistön ehdoilla. Monet saavutettavuuteen ja osallisuuteen liittyvät seikat ovat parantuneet ja toiset huonontuneet. Rakenteet ovat hankala asia. Ne turvaavat osallisuutta ja yhdenvertaisuutta, mutta voivat olla joustamattomia ja siten heikentää osallisuutta ja saavutettavuutta.

Miten rakenteet voisivat olla kuin pajusta punotut? Sitkeitä, taipuisia, kannattelevia, oikein laitettuina itsestään uusiutuvia.

Mennään uimarannalle istuttamaan pajuja.

Sanna Kuusisto

Kirjoittajalla on ollut kunnia kuulua Rajat’on -tanssiyhteisöön, joka oli suomalaisen tanssitaiteen ensimmäisiä vammaisista ja ei-vammaisista tanssijoista koostuva ryhmiä. Kirjoittaja on myös pitkään saanut työskennellä koko inhimillistä toiminnallisuuden kirjoa edustavien lasten ja nuorten kanssa. Hänelle on myönnetty Lastenkulttuurin valtionpalkinto, Vuoden yhteisötanssitaiteilija -nimitys sekä Vuoden tanssikasvattaja -nimitys. Ne kannustavat häntä pyrkimään nimitysten arvoiseksi.

Ylhäältä 2. kuvan kuvaaja: Elina Sarilahti. 3. kuvan kuvaaja: Mauri Tahvonen. 4. kuvan kuvaaja: Annika Sarvela.

Kuvat 1, 2 ja 4 ovat Uudenmaan CP-yhdistyksen tanssin kesäkurssilta kaupunkiympäristössä (kuvat ovat 2010-luvulta eri vuosilta). Kuva 3 on Dancehearts-tanssiryhmän esityksestä Yön puutarha (Annantalo, 2013).