”Sitä ei ole mahdollista toteuttaa” – Viisi tarinaa saamelaiskattojen murtamisesta

HELGA WEST

Toimittajana kuulen tämän tarinan usein. Perheenäidille, joka käyttää lukemattomia tunteja saadakseen saamelaislapsilleen saamenkielistä varhaiskasvatusta ja peruskoulutusta pääkaupunkiseudulla, vastataan, ettei sen järjestäminen ole mahdollista. Uutispäällikölle kerrotaan, ettei saamelaiskielille löydy fontteja eikä siten näillä kielillä voi tuottaa verkkouutisia. Neuvolassa äidiltä kysellään huolestuneena, kuinka lapsi oppii suomen kielen, mikäli hän kuulee kotonaan vain saamea. Alkoholisoitunut mies muistelee kouluaikojaan asuntolakoulussa, jossa omaa äidinkieltä ei saanut puhua, koska saameksi puhuminen oli kiellettyä valtion vähemmistöpolitiikan vuoksi. 

Tuttu on myös arkisempi tuntemus siitä, ettei ole kohteliasta puhua saameksi saamenkielisen tuttavan kanssa, mikäli ympärillä on yksikin, joka ei kieltä hallitse. Valtakielen suosiminen tällaisissa tilanteissa käy usein kyseenalaistamatta. Multilingual Month:in ja Satakieli-kuukauden aikana pohditaan muun muassa eri kielten välissä toimimista. Usea saamelaisaiheisten kirjoitusten kirjoittajista tuo esille, kuinka saamelaiskielten aseman parantamiseksi on jouduttu ottamaan harppaus tavanomaista pidemmälle. Joskus tuo askel on kevyt, toisinaan jopa ylitsepääsemätön. 

Esteitä saamelaiskielten kukoistukseen on monia. Sitkeimmillään esteet ovat rakenteellisia ja osa historiallista jatkumoa, arkisimmillaan yksittäisten ihmisten asenteita. 

Kun minua pyydettiin kuratoimaan Multilingual Month -teemakuukauteen viisi saamelaisaiheista kirjoitusta, en epäröinyt hetkeäkään. Niin monta saamelaistarinaa on kertomatta ja koin tämän oivaksi tilaisuudeksi nostaa niistä muutaman esille. 

Aihevalintojani on ohjannut ennen kaikkea niiden ajankohtaisuus: Mitä käytännössä tarkoittaa ’oikeus omaan äidinkieleen’? Mikä on saamenkielisten tiedotusvälineiden pohjoismainen vastuu? Voiko äidinkielekseen kokea kielen, jota ei puhu kuin sydämellään? Näiden kysymysten lisäksi kirjoituksissa pohditaan myös rasismin ilmenemismuotoja, aihetta, joka yhä useammin ponnahtaa esille saamelaisyhteyksissä.

Saamelaisaiheiseen blogisarjaan tulevat tekstit

6.2., saamelaisten kansallispäivänä, julkaistaan ensimmäisenä kirjoituksena Ánne Márjá Guttorm Gravenin pohdinta saamen kielen suhteesta valtakieleen ja arjen keinoista vahvistaa saamelaiskielten profiilia. Hän työskentelee pohjoissaamen parissa. Guttorm Graven iloitsee kaikista pienistä edistysaskeleista, jotka nostavat saamelaiskielten arvoa ja tähän prosessiin hän itsekin haluaa aktiivisesti vaikuttaa.

26.2. julkaistaan Pirita Näkkäläjärven kirjoitus saamenkielisen verkkouutistoiminnan merkityksestä ja mahdollisuuksista saamelaiskielten sanastoon, rakenteeseen, ilmaisuihin – siis kaikkeen siihen, mikä pitää kielen elinvoimaisena. Näkkäläjärvellä, entisenä Yle Sápmin päällikkönä, on aiheesta omakohtaista kokemusta ja tarkkanäköistä visiota.

5.3. julkaistavassa kirjoituksessaan kolttasavolaiseksi itsensä esittelevä Mari Korpimäki pohtii, mikä on kielen merkitys omalle identiteetille sellaisessa tapauksessa, kun kieltä ei hallitse aktiivisesti. Tästä huolimatta suhde kieleen voi olla rakas ja läheinen. Korpimäki tunnetaan oivaltavista saamelaiskampanjoista, joista merkittävimpänä kansalaisliikkeenä on Lähetä postikortti Sevettijärvelle -kampanjasta virinnyt 99930 Sevettijärvi -sivusto Facebookissa.

12.3. julkaistaan Inkeri Lokin kirjoitus kamppailusta saada saamelaislapsilleen saamenkielinen varhaiskasvatus sekä kouluopetus pääkaupunkiseudulla. Lokki kuvailee epäuskoisia hetkiään yhteistyössä viranomaisten kanssa edistäessään Helsingin saamelaislasten oikeutta äidinkieliseen kielipolkuun. Lokkia on ohjannut oikeustaju siitä, että hänen saamelaislapsillaan täytyisi olla se sama oikeus, josta hän itsekin on saanut nauttia suomalaisena: oikeuden opiskella omalla äidinkielellään.

19.3. julkaistaan sarjan viimeinen kirjoitus, kaksi päivää ennen kansainvälistä rasisminvastaista päivää, jota vietetään 21.3. Tässä kirjoituksessaan Petra Laiti pohtii monikielisyyden ja rasismin suhdetta, aihetta, josta hänellä on paljon omakohtaista ammennettavaa. Sanavalmis Laiti, joka tunnetaan myös Suomen saamelaisnuorten puheenjohtajana, ei ole vaiti, kun hän huomaa ympärillään saamelaisia alistavia asenteita. 

* 

”Se ei ole mahdollista” -vastaus on näille kirjoittajille tullut tutuksi. He eivät ole vastaukseen tyytyneet. Moni heistä on koetellut viranomaisten ja kanssaihmisten hermoja edistäessään asiaa, jonka ei pitänyt olla mahdollista. Matkan varrella joitakuita on pyydetty vaikenemaan tai salaa toivottu, etteivät he jatkaisi asiallaan. Useimmiten juuri tämänkaltaiset reaktiot paljastavat, että on osuttu ajan kipeään hermoon. 

Kirjoituskielinä ovat pohjoissaame, koltansaame, suomi tai englanti. Toivon, että kirjoitukset valottavat sitä monikielistä arkea, jossa saamelaiset elävät riippumatta siitä, missä he asuvat. 

Toivon, että kirjoitukset paljastavat piilossa vaikuttavia asenteita ja kohtaloita, jotka estävät saamelaiskielten täyden kukoistuksen.

***

Utsjoen Tenojokilaaksosta kotoisin oleva Helga West työskentelee freelance-toimittajana. Hän asuu perheineen Helsingissä ja elää arkeaan nelikielisesti. Häntä kiehtovat kielen ilmiöt, ihmisten tarinat sekä kirjoittaminen. Hänen pohjoissaamenkielinen esikoisrunokokoelmansa Gádden muohttaga vielgadin (suom. Luulin lunta valkoiseksi) julkaistaan keväällä 2018.

Valokuvaaja Mikko Mäntyniemi on kuvannut Westin, Näkkäläjärven, Korpimäen, Lokin sekä Laitin kirjoituksia varten.