Ohita navigaatio

9.11.2018

Nordic Roma Artist Platform -hankkeen taiteilijavalintojen julkistamistilaisuus ja paneelikeskustelu ”Puhutaan valtavähemmistöstä ja kulttuurienemmistöistä!” 28.11. klo 16-19

Tämän päivän taiteilijat ovat hampaattomia; innovatiivisuus on hukassa. Taiteilijoilla on tärkeä rooli ja tehtävä kansakuntiensa edelläkävijöinä. Mitä tällä hetkellä kuuluu monikulttuuriselle taiteelle Suomessa ja Pohjoismaissa? Onko kulttuurienemmistöille järjestelmässä sijaa asianmukaisessa kontekstissa? Mitä se edellyttää byrokratiaan ja juridiikkaan perustuvalta valtavähemmistöjärjestelmältä, jota rahat ja organisaatiot pitävät yksipuolisesti yllä? Tervetuloa aiheelle omistettuun kansainväliseen yleisötilaisuuteen 28.11.

Paikka: Pohjoismainen kulttuuripiste, Helsinki (Kaisaniemenkatu 9)
Kulttuurineuvos Veijo Baltzarin johtama, Luovan kulttuurin yhdistys Dromin koordinoima Nordic Roma Artist Platform -hanke 2017-2019 edistää mustalaistaiteen ja -taiteilijoiden asemaa Pohjoismaissa ja kansainvälisesti. Pohjoismaiden kulttuurialan auktoriteetteja edustava kansainvälinen tuomaristo nimittää 26.-27.11.2018 Kuopiossa nuorille esimerkillisen pohjoismaisen taiteilijaryhmän. Valintojen tulokset julkistetaan 28.11 Pohjoismaisessa kulttuuripisteessä pidettävässä julkisessa lehdistö-, keskustelu- ja verkostoitumistilaisuudessa. 
Valituille taiteilijoille luodaan mm. heidän tuotantoaan esittelevät portfoliot, jotka julkaistaan pohjoismaisilla kielillä nrap.info-sivustolla. Sivuston tavoitteena on vakiinnuttaa asemansa mustalaistaidetta ja -taiteilijoita koskevana laadukkaana tietolähteenä. Sivustosta viestitään mm. festivaaliorganisaatioille ja tapahtumatuottajille Pohjoismaissa ja Euroopassa. Hanke huipentuu toukokuussa 2019 järjestettävään pohjoismaiseen ”Vuoden mustalaistaiteen lupaus” -palkintogaalaan.
Ohjelma
Klo 16.00 Tilaisuuden avaus - tervehdyspuheet:
Pohjoismaisen kulttuuripisteen johtaja Ola Kellgren
Kulttuurineuvos Veijo Baltzar
Ruotsin suurlähettiläs Anders Ahnlid
MEP Sirpa Pietikäinen (videotervehdys)

16.30 Paneelikeskustelu: ”Puhutaan valtavähemmistöstä ja kulttuurienemmistöistä!”
NRAP-hankkeen tuomariston jäsenet keskustelevat paneelissa, jatkuuko marginalisointi vai kuljemmeko kohti kulttuurisesti monimuotoisia Pohjoismaita? Käydäänkö keskustelua oikeilla nimillä oikeassa eurooppalaisessa monikulttuurisessa kontekstissa – käsitteillä valtavähemmistö ja kulttuurienemmistöt?
Osallistujat: Kulttuurineuvos Veijo Baltzar (keskustelun moderaattori); Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkintolautakunnan puheenjohtaja, Hild Borchgrevink; Islannin Taideyliopiston rehtori Fríða Björk Ingvarsdóttir, Pohjoismaiden ministerineuvoston vanhempi asiantuntija Michael Matz, Taiteilija-residenssikeskuksen "Dale" johtaja Arild H Eriksen, Pohjoismaisen kulttuuripisteen johtaja Ola Kellgren, Pohjoismaisen kulttuuripisteen vanhempi asiantuntija Hedvig Westerlund-Kapnas
17.30-18.00 Taiteilijavalintojen julkistaminen & haastatteluja

18.00 Kulttuuriohjelmaa, verkostoitumista, kahvitarjoilu
Tapahtuman pääkieli on englanti.
Tarjoilun vuoksi pyydämme ilmoittautumisia 16.11 mennessä osoitteeseen nina@creativedrom.com  
Lisätiedot: Nina Castén, p. 044-5090683

 
 
Siirry sivun alkuun