Ohita navigaatio

19.5.2015

Tarja Halonen ja Tiina Rosenberg
Väistyvä puheenjohtaja Tarja Halonen sekä uusi puheenjohtaja Tiina Rosenberg.

Tiina Rosenberg Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry:n puheenjohtajaksi

Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry:n vuosikokous valitsi yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi Tiina Rosenbergin. Teatteritieteen tohtori Tiina Rosenberg työskentelee Taideyliopiston rehtorina. Hän on tehnyt pitkän uran ruotsalaisissa yliopistossa, mm. teatteritieteen sekä sukupuolentutkimuksen professorina.

− Minulle on suuri kunnia saada toimia yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ja olla mukana mahdollistamassa Kulttuuria kaikille -palvelun avulla taiteen ja kulttuurin mahdollisimman suuri saavutettavuus Suomessa, totesi Rosenberg.

Hallituksen jäsenet

Muiksi hallituksen jäseniksi valittiin Emma Helle (Suomen Taiteilijaseura), Kimmo Levä (Suomen Museoliitto ry), Rauha Maarno (Suomen kirjastoseura ry), Minna Prunnila (Kansalaisopistojen liitto KoL) sekä Ilmi Villacís (Lukukeskus ry). Hallituskauttaan jatkavat Aila Sauramo (Suomen Sinfoniaorkesterit ry) sekä Tommi Saarikivi (Suomen Teatterit ry).

Neljä uuden hallituksen jäsentä

Kuvassa Aila Sauramo, Tiina Rosenberg, Minna Prunnila sekä Tommi Saarikivi.

Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry

Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry ylläpitää Kulttuuria kaikille -palvelua. Kulttuuria kaikille -palvelu toimii valtakunnallisesti taiteen ja kulttuurin alalla. Sen tehtävänä on tarjota tietoa ja tukea kulttuuritoimijoille saavutettavuuden ja moninaisuuden kysymyksissä. Palvelu tekee yhteistyötä paitsi taide- ja kulttuuriorganisaatioiden myös eri yleisöryhmien kanssa. Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry:n jäseniä ovat Finland Festivals ry, Kansalaisopistojen liitto KoL, Lukukeskus ry, Sirkuksen tiedotuskeskus, Suomen elokuvasäätiö, Suomen kirjastoseura ry, Suomen kulttuuritalot ry, Suomen museoliitto ry, Suomen Sinfoniaorkesterit ry, Suomen Taiteilijaseura, Suomen Teatterit ry, Taiteen perusopetusliitto TPO, Teatterikeskus ry ja Teatterin tiedotuskeskus TINFO.

Yhdistyksen vuosikertomus vuodelta 2014


Lisätietoja

Toiminnanjohtaja
Rita Paqvalén
rita.paqvalen (a) cultureforall.fi
puh. +358 (0)40 674 3528

 
Siirry sivun alkuun