Ohita navigaatio

19.3.2015

Marzia, ystäväni -elokuvan ennakkonäytös Helsingissä 23.3.

Marzia, ystäväni -elokuva teattereissa 7.4.!

Naistoimittajat ry:n Afganistan-hanke tarjoaa ainutlaatuisen ja harvinaisen mahdollisuuden kurkistaa nuoren afgaaninaisen elämään Afganistanissa juuri nyt.

Kirsi Mattilan ohjaama elokuva Marzia, ystäväni kertoo parikymppisestä Marziasta, joka kaikkien nuorten tavoin unelmoi rakkaudesta, vapaudesta ja mielenkiintoisesta työstä. Hän unelmoi rauhasta ja että saisi itse päättää omasta elämästään. Mutta koska Marzia asuu Afganistanissa, hänen unelmansa ovat vallankumouksellisia.

Afganistanilaisia naisia koulutettu toimittajiksi

Naistoimittajat ry on kouluttanut afganistanilaisia naistoimittajia vuodesta 2009. Elokuvan päähenkilö Marzia on yksi alkuvuosien kurssilaisista, mutta elokuva ei kerro tästä koulutushankkeesta vaan Marzian elämästä. Elokuvan on tuottanut Pohjola-filmi Oy ja sen levityksestä vastaa Pirkanmaan elokuvakeskus.

Ennakkonäytös 23.3.

Ennakkonäytöstilaisuus 23.3. EU-komission Suomen edustuston Eurooppasalissa, Malminkatu 16, Helsinki, alkaa klo 16.30 ja paikalla elokuvasta kertomassa ovat ohjaaja Kirsi Mattila ja päähenkilö Marzia. Elokuva on tekstitetty suomeksi. Teattereihin elokuva tulee 7.4.

Tilaisuus on maksuton ja esteetön. Tervetuloa!

Maaliskuu on tyttöjen ja naisten!

"Meidän maailmamme, meidän ihmisarvomme, meidän tulevaisuutemme" - Vuosi 2015 on nimetty kehitysyhteistyön eurooppalaiseksi teemavuodeksi. Maaliskuu on EU:n kehitysteemavuoden tyttöjen ja naisten kuukausi.

Lisätietoja Naistoimittajat ry:n verkkosivuilla

 
Siirry sivun alkuun