Ohita navigaatio

12.1.2015

Kulttuuria kaikille -palvelu hakee hankekoordinaattoria

1.3.2015-31.12.2017 väliseksi ajaksi. Tehtävä on osa-aikainen (50 %). Tehtävässä noudatetaan kolmen kuukauden koeaikaa.

Hankekoordinaattori osallistuu Kulttuuria kaikille -palvelun koordinoiman Kulttuuripassin jatkohankkeen (12/2014-12/2017) toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen. Hankekoordinaattori toimii hankejohtajan alaisuudessa osana Kulttuuria kaikille -palvelun henkilöstöä ja työskentelee hankkeen sisäisen työnjaon mukaisesti erilaisissa tehtävissä. Tehtäviin kuuluu mm. viestinnän suunnittelua ja toteuttamista, kouluttamista sekä kokous- ja työpajajärjestelyjä.

Tehtävä edellyttää soveltuvaa korkeakoulututkintoa sekä sosiaalialan ja taide - ja kulttuurialan tuntemusta. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää erinomaisia yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä kokemusta kouluttamisesta, viestinnästä ja projektinhallinnasta. Eduksi katsotaan harvaanasuttujen alueiden toimintaympäristöjen tuntemus.

Hakijalta edellytetään vähintään hyvää suomen kielen taitoa. Muu kielitaito katsotaan eduksi.

Osa-aikaisen tehtävän palkka on 1200 euroa/kk. Vapaamuotoiset hakemukset ja CV lähetetään sähköisesti 30.1.2015 klo 16 mennessä osoitteeseen aura.linnapuomi(a)cultureforall.fi.

Työpaikkahaastattelut järjestetään viikolla 7.

Lisätietoja:
hankejohtaja Aura Linnapuomi
p. 040 931 0576 (yhteydenotot puhelimitse 16.1., 21.1. tai 29.1. klo 10-16)
aura.linnapuomi(a)cultureforall.fi

Työtilat sijaitsevat Kaapelitehtaalla os. Tallberginkatu 1, Helsinki. Tietoa toimiston saavutettavuudesta.

Kulttuuripassin jatkohanke (12/2014-12/2017) on jatkoa Kulttuuria kaikille -palvelun koordinoimalle Kulttuuripassin pilotointihankkeelle (9/2014-12/2015). Hankkeiden tavoitteena on parantaa taloudellisesti tiukassa tilanteessa olevien henkilöiden mahdollisuuksia nauttia taiteesta ja kulttuurista Suomessa. Hankkeita rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö ja Kulttuuria kaikille -palvelu. Lisätietoa hankkeista.

Kulttuuria kaikille -palvelu toimii valtakunnallisesti taiteen ja kulttuurin alalla. Sen tehtävänä on tarjota tietoa ja tukea kulttuuritoimijoille saavutettavuuden ja moninaisuuden kysymyksissä. Kulttuuria kaikille -palvelun taustalla on Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry. Kulttuuria kaikille -palvelua tukee opetus- ja kulttuuriministeriö. 

 
Siirry sivun alkuun