Ohita navigaatio
Kaikukortin logo

Tietoa Kaikukortista kulttuuritoimijalle

Kainuussa kokeillaan Kaikukorttia vuonna 2016

Kainuussa kokeillaan uutta Kaikukorttia, jolla voi hankkia maksuttomia pääsylippuja kulttuuritarjontaan

Kaikukortti on opiskelija- tai eläkeläiskortin kaltainen maksuton kortti. Se on tarkoitettu Kainuun Kaikukortti-verkostossa mukana olevien sosiaali- ja terveysalan yhteisöjen asiakkaille, jotka kokevat olevansa taloudellisesti tiukassa tilanteessa ja jotka eivät siitä syystä voi käyttää kulttuuripalveluja.

Kaikukortilla voi hankkia maksuttomia pääsylippuja Kainuun Kaikukortti-verkostossa mukana olevaan kulttuuritarjontaan. 

Kaikukortti on henkilökohtainen ja voimassa vuoden 2016 loppuun asti. Kaikukortin saadakseen tulee olla aikuinen tai 16 vuotta täyttänyt. Kortin saamisen yhteydessä ei tarkasteta tuloja. Kaikukortin haltija voi hankkia maksuttomia pääsylippuja myös alle 16-vuotiaille lapsilleen silloin, kun he osallistuvat tilaisuuteen yhdessä kortin haltijan kanssa (ei koske kansalaisopistojen kurssitarjontaa).

Kaikukortti-verkostossa mukana olevat sosiaali- ja terveysalan yhteisöt vuonna 2016:

Etsivä nuorisotyö


Etsivä nuorisotyö Hyrynsalmi
-> Julkiset palvelut -> Sivistyspalvelut -> Vapaa-aikatoimi -> Nuorisotoimi -> Etsivä nuorisotyö
Laskutie 1, 89400 Hyrynsalmi
Puh. 044 710 4516

Wespa (Nuorisotalo Wanha Vesilaitos), Kauppakatu 1B,
87100 Kajaani
Puh. 044 714 8281

Etsivä nuorisotyö Kuhmo
-> nuoret -> etsivä nuorisotyö
Piilolantie 47, 88900 Kuhmo
Puh. 044 7255 413

Etsivä nuorisotyö Paltamo
Vaarankyläntie 7, 88300 Paltamo
Puh. 044 750 0650

Monitoimitalo Monari, Ouluntie 16, 89200 Puolanka
(tavattavissa ke klo 15–19)
Puh. 040 7177 248

Etsivä nuorisotyö Ristijärvi
Wespa (Nuorisotalo Wanha Vesilaitos), Kauppakatu 1B,
87100 Kajaani
Puh. 044 714 8281

Nuorisotalo Asema 13, Markkinatie 1, 88600 Sotkamo
Puh. 044 7502548, 044 750 2498

Työpaja Hanslankarit, Kurimontie 6 A, 89600
Suomussalmi
Puh. 044 777 3078, 044 777 3193

Kainuun soten aikuissosiaalityön palvelut


• Kajaanin toimipiste (Kajaani, Paltamo, Ristijärvi ja Vuolijoki)
Lönnrotinkatu 5 B, 2. krs, 87100 Kajaani
Puh. 044 710 1748

• Ylä-Kainuun toimipiste (Hyrynsalmi ja Suomussalmi)
Keskuskatu 24–26, 89600 Suomussalmi
(Hyrynsalmella työntekijät käyvät sovitusti)
Puh. 044 777 3064

• Sotkamon toimipiste
Keskuskatu 9, 2.krs, 88600 Sotkamo (työntekijä paikalla joka toinen viikko)
Puh. 044 797 0601

• Kuhmon toimipiste
Kainuuntie 89, 88900 Kuhmo (työntekijä paikalla joka toinen viikko)
Puh. 044 797 0316

Kuntouttava työtoiminta


Korjaamontie 5, 89400 Hyrynsalmi
Puh. 044 797 0445

Lönnrotinkatu 5 A 2. krs, 87100 Kajaani
Puh. 044 797 0440, 044 797 0439, 044 797 0441 ja 044 797 0442

Vaarankyläntie 7, 88300 Paltamo
Puh. 044 712 9306

Aholantie 25, 88400 Ristijärvi
Puh. 044 797 0447

Osoite: Kangaskatu 11 as. 2, 88600 Sotkamo
Puh. 044 797 5287 ja 044 797 0446

Osoite: Kauppakatu 20, 89600 Suomussalmi
Puh. 044 797 3018 ja 044 797 3361

Sosiaalitoimistot


• Hyrynsalmen sosiaalitoimisto
Laskutie 1, 89400 Hyrynsalmi
Puh. 044 797 0924
(puhelinaika ja ajanvaraus ma–pe klo 9–10)

• Kajaanin sosiaalitoimisto
Osmonkatu 3, 87100 Kajaani
Puh: Sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien
puhelinaika ja ajanvaraus klo 13–14 asiakkaan
sukunimen alkukirjaimen mukaan:
A–G ja U-Ö, puh. 044 797 4106 / 044 715 7142
H-L, puh. 044 797 0083 / 044 797 0086 / 044 797 0085
M-T, puh. 044 497 5093 / 044 710 1782 / 044 497 5073

• Kajaanin sosiaalitoimisto, Lehtikankaan
terveysaseman toimipiste
(Yli 65-vuotiaat aikuissosiaalityön asiakkaat)
Soidinkatu 4, 87500 Kajaani
Puh. 044 797 0084

• Kuhmon sosiaalitoimisto
Kainuuntie 89, 88900 Kuhmo
Puh. 044 797 0316 (klo 9-10)

• Paltamon sosiaalitoimisto
Vaarankyläntie 7, 88300 Paltamo
(avoinna ti–pe klo 9–11)
Puh. 044 288 5303 (klo 13–14)

• Ristijärven sosiaalitoimisto
Aholantie 25, 88400 Ristijärvi
(avoinna arkisin klo 9–11)
Puh. 044 715 9319, 044 288 5303

• Sotkamon sosiaalitoimisto
Keskuskatu 9, 88600 Sotkamo (avoinna ma–pe 9–12)
Puh. 044 797 4819, 044 797 0601

• Suomussalmen sosiaalitoimisto
Välskärinkuja 1, 89600 Suomussalmi
Puh. 044 – 797 0761, 044 797 0677 (klo 12.30-13.30)

• Vuolijoen sosiaalitoimisto
Papintie 2, 88270 Vuolijoki (avoinna ma ja ke–pe
klo 9–11, ti klo 13–15)
Puh. 044 743 9432 (puhelinaika ma–pe klo 13–14)

Kainuun soten aikuisten mielenterveyspalvelut ja riippuvuuksien hoitopalvelut


Kuntouttavat asumispalvelut ja avokuntoutus


• Eljaskartano
Satamakatu 2 C, 87100 Kajaani
Puh. 044-7101883

• Kuntoutuskoti Taipale
Salmelankuja 4, 88300 Paltamo
Puh. 044-2885331

• Sotkamon kuntoutuskoti
Rantatie 3A, 88600 Sotkamo
Puh. 044-7502182

• Valkaman kuntoutusyksikkö
Kirkkotie 12–14, 88900 Kuhmo
Puh. 044-7970112

• Suomussalmen kuntoutuskoti
Kiannonkatu 37D, 89600 Suomussalmi
Puh: 044-7970120

Puolanka


Ouluntie 13, 89200 Puolanka
Puh. 0400 192 314

Havutie 1 (entinen vanhainkoti), 89200 Puolanka
Puh. 044 797 4297

Havutie 1 (entinen vanhainkoti), 89200 Puolanka
Puh. 044 7669637

Maahanmuuttajapalvelut


Kalliokatu 7, 87100 Kajaani
Puh. 08 6155 2760

Yhdistykset ja järjestöt


Pohjolankatu 14, 87100 Kajaani
Puh. 050 433 5268

Linnankatu 2 (Kansanpirtti), 87100 Kajaani
Puh.08 614 0098

Miten Kaikukortti toimii?

Kaikukortilla voi hankkia maksuttomia pääsylippuja
Kainuun Kaikukortti-verkostossa mukana olevaan
kulttuuritarjontaan. Kaikukortti toimii Kainuun kaikissa
kunnissa yli kuntarajojen. Mukana on 15 kainuulaista
kulttuurikohdetta, ja suuri osa niiden tarjonnasta. Rajaukset
kerrotaan kohteiden verkkosivuilla. Kaikukortti käy myös
osaan kainuulaisten kansalaisopistojen kurssitarjonnasta.
Lisäksi Kaikukortilla voi hankkia lippuja Kainuun eri
kuntien tuottamiin kulttuuritapahtumiin.

Pääsyliput ja kurssipaikat hankitaan kulttuurikohteiden,
-tapahtumien ja kansalaisopistojen omista myyntikanavista,
ei kuitenkaan verkkokaupasta. Pääsylippuja ja
kurssipaikkoja saattaa olla rajattu määrä. Lippuvarausta tai
ostosta tehtäessä tulee kertoa oman Kaikukortin numero.
Lisäksi korttia on varauduttava näyttämään paikan päällä.
Jos lippu hankitaan kaupallisen lipunvälitystoimijan kautta,
kortin haltijan on maksettava palvelumaksu, vaikka itse
pääsylippu on maksuton.

Kainuun Kaikukortti-verkostossa mukana oleva
kulttuuritarjonta vuonna 2016:

Teatterit

Askanmäentie 25, 89200 Puolanka
Puh. 040 865 0327

Kauppakatu 36, 87100 Kajaani
Puh. 050 361 9439 (Eino Saari)

Kauppakatu 14, 87100 Kajaani
Puh. 044 7100247

Kauppakatu 36, 87100 Kajaani
Puh. 050 361 9439 (Eino Saari)

Kauppakatu 36, 87100 Kajaani
Puh. 044 0556977 (tuottaja)

Festivaalit

Koskikatu 2, 87200 Kajaani (toimisto)
Puh. 044 710 0922 (tapahtumapäällikkö)

Torikatu 39, 88900 Kuhmo (toimisto)
Puh. 08 652 0936

Aholantie 25, 88400 Ristijärvi (kirjasto- ja
kulttuuritoimen toimisto)
Puh. 040 590 1594

Kulttuuritalot

Koskikatu 4 A, 87200 Kajaani
Puh. 044 710 0922 (kulttuuri- ja tapahtumapäällikkö)

Koulukatu 1, 88900 Kuhmo
Puh. 08 615 55451 (toimisto)

Museot

Kontionkatu 25, 88900 Kuhmo
Puh. 08 6530 670

Sopalantie 1, 88600 Sotkamo
Puh. 040 848 5543

Kirkkotie 35, 89800 Suomussalmi
Puh. 044 777 3184 (kesäkaudella museon aukioloaikoina)

Elokuvat

Pajakkakino
Rajakatu 56, 88900 Kuhmo
Puh. 040 540 9262
Huom. Levityssopimusten vuoksi Kaikukortilla voi
hankkia ainoastaan kaksi lippua Pajakkakinoon
Kaikukortti-kokeilun aikana.

Kansalaisopistojen kurssitarjonta

Huom: kurssille pääsee jos paikkoja on vapaana.

Kuhmon kansalaisopisto
Markkinatie 1, 88600 Sotkamo (toimisto)
Puh: 044 750 2078
Kuhmon kaupungintalon infopiste
Kainuuntie 82, 88901 Kuhmo
Puh. 08 615 5521

Sotkamon kansalaisopisto
Markkinatie 1, 88600 Sotkamo (toimisto)
Puh. 044 750 2078

Hyrynsalmen kansalaisopiston (-> Julkiset palvelut -> Sivistyspalvelut -> Kansalaisopisto) joillekin lyhytkursseille
voi hankkia kurssipaikan Kaikukortilla.
Tietoa siitä, mille lyhytkursseille voi hankkia paikan, voi
tiedustella kansalaisopiston toimistosta:
Kunnanvirastotalo. Laskutie 1, 89401 Hyrynsalmi,
Puh. 044-7104 503

Kianta-opiston (Suomussalmi) joillekin lyhytkursseille
voi hankkia kurssipaikan Kaikukortilla.
Tietoa siitä, mille lyhytkursseille voi hankkia paikan, voi
tiedustella kansalaisopiston toimistosta:
Kunnantalo, Kauppakatu 20 B, 89601 Suomussalmi
Puh. 044 777 3157

Paltamon ja Ristijärven kansalaisopiston alle 7 tunnin
lyhytkurssit ovat maksuttomia kaikille. Lisäksi
Kaikukortilla voi hankkia yhdelle ”normaalipituiselle”
kurssille lukukaudeksi paikan Kaikukortilla.
Tietoa kursseista Paltamon ja Ristijärven kansalaisopiston
toimistosta: Kunnanvirasto, Vaarankyläntie 7,
88300 Paltamo
Puh. 08 615 54638, 044 2885 623, 044 7500 740

Puolangan kansalaisopiston joillekin lyhytkursseille
voi hankkia kurssipaikan Kaikukortilla.
Tietoa siitä, mille lyhytkursseille voi hankkia paikan, voi
tiedustella kansalaisopiston toimistosta:
Kunnanvirasto, Maaherrankatu 7, 89200 Puolanka
Puh. 08 6155 4513 (toimistosihteeri)

Kuntien järjestämät kulttuuritapahtumat

Moni kainuulainen kunta tuottaa erilaisia kulttuuritapahtumia
vuoden aikana. Kannattaa seurata kuntien
omia tapahtumakalentereita (ks. alla). Osa kunnista
saattaa tiedottaa omista tapahtumistaan myös 
Kainuun liiton tapahtumakalenterin kautta

Hyrynsalmen kunnan järjestämät tapahtumat
www.hyrynsalmi.fi -> julkiset palvelut-> sivistyspalvelut
-> kulttuuri
Laskutie 1, 89401 Hyrynsalmi (kunnanvirastotalo)
Puh. 044 7104 410 (sivistyspalveluiden päällikkö)

Kuhmon kaupungin kulttuuritoimen järjestämät
tilaisuudet
www.kuhmo.fi -> Julkiset palvelut -> Kulttuuri
Koulukatu 1, 88900 Kuhmo (kulttuuritoimisto, Kuhmo-talo)
Puh. 044-7255 389 (kulttuurivastaava)

Paltamon kunnan ja Paltamon kansalaisopiston
oppilaskunta ry:n järjestämät tapahtumat
www.paltamo.fi -> Tapahtumakalenteri
Vaarankyläntie 7, 88300 Paltamo (kunnanvirasto)
Puh. 044 7500 740 (kulttuurivastaava)

Puolangan kunnan järjestämät tapahtumat
Maaherrankatu 7, 89200 Puolanka (kunnanvirasto)
Puh. 044 7200 224 (kulttuurivastaava)

Ristijärven kunnan ja Paltamon kansalaisopiston
oppilaskunta ry:n järjestämät tapahtumat
www.ristijarvi.fi -> vapaa-aika
Aholantie 25, 88400 Ristijärvi (kirjasto- ja kulttuuritoimen
toimisto)
Puh. 044 715 9324

Sotkamon kunnan järjestämät tapahtumat
www.sotkamo.fi -> Palveluhakemisto -> kulttuuritoimi
Markkinatie 1, 88600 Sotkamo (kunnantalo)
Puh. 044 750 2095 (kulttuuritoimiston toimistosihteeri)

Suomussalmen kunnan järjestämät tapahtumat
Kauppakatu 20, 89600 Suomussalmi (kunnantalo)
Puh. 044 511 9871 (kulttuurituottaja)

Palautetta Kaikukortista voi lähettää osoitteeseen kaikukortti(a)cultureforall.fi

Lisätietoja:

Mira Haataja, hankekoordinaattori
Kulttuuria kaikille -palvelu
mira.haataja (a) cultureforall.fi
puh: 040 213 6339

Facebook:

www.facebook.com/kaikukortti

 
Siirry sivun alkuun

Yhteisön Kaikukortti


Kaikukorttia jakavilla sosiaali- ja terveysalan yhteisöillä on käytössään yhteisön Kaikukortteja. Työntekijä tai yhteisön edustaja voi hankkia yhteisön Kaikukortilla maksuttoman pääsylipun itselleen silloin, kun hän järjestää Kaikukortin haltijoille pienryhmäkäynnin. Yhteisön Kaikukortilla voi osallistua myös kahdestaan asiakkaan kanssa, jolla on Kaikukortti.

Yhteisön Kaikukortti ei ole tarkoitettu kansalaisopistojen 
kurssitarjonnan käyttöön.

Pienryhmän jäsenillä tai asiakkaalla on oltava omat Kaikukortit.

Kaikukortin taustalla


Kaikukortin tavoitteena on parantaa taloudellisesti tiukassa tilanteessa olevien henkilöiden mahdollisuuksia nauttia taiteesta ja kulttuurista.

Lisätietoja Kaikukortin taustoista