Ohita navigaatio

Toimiston taiteilijat äänessä 26.5.2016

Haastateltavana Maija Hurme: Varoitus! Kuvittaja vakoilee leikkipuistossa!

Maija Hurme
Kuva: Laura Mendelin

Maija Hurme on yksi kuvittajista, jotka ovat alivuokranneet työhuoneen Kulttuuria kaikille -palvelun toimistosta.

Kerro itsestäsi kuvittajana

Teen lasten kuvakirjoja ja oppikirjakuvituksia. Nämä kaksi ovat hyvin erilaisia hommia. Kuvakirjoja teen hyvin intuitiivisesti ja kokeilen erilaisia tapoja kertoa asioita kuvilla yhteistyössä kirjailijan kanssa. Läträän värillä, tuhlailen kallista paperia, kokeilen, mietin, ja keksin jotain uutta ja aloitan alusta. Pidän siitä että kuva ja teksti leikkivät keskenään, vievät tarinaa eteenpäin, yllättävät, riitelevät, haastavat ajattelemaan ja keskustelemaan. Oppikirjoissa taas on tärkeää pedagoginen ulottuvuus, kuvien pitää olla selkeitä ja niistä pitää löytyä tekijöiden toivomat elementit. Kuvia mietitään työryhmässä tarkkaan ja luonnoksia muokataan kunnes kuva on sellainen kuin toivotaan. Harvemmin koululainen ajattelee sitä että juuri tätä kuvaa on suunnitellut monta eri henkilöä yhdessä! Erityisesti pidän erilaisten eläinten, ötököiden, lintujen ja kasvien piirtämisestä.

Luokkakuva-kuvitus
Otavan Sydän 1 -oppikirjan kuvitusta



Miten kuvittamisessasi näkyy moninaisuus?

Kuvittajana piirrän tavallaan "itseäni" uudestaan ja uudestaan. Jokaisessa hahmossa on jotain minusta. Pieni, silmälasipäinen ruskeatukkainen ehkä hieman ujo, mutta uhmakas tyttöhahmo ilmestyy heti ensimmäiseksi kun rupean piirtämään esimerkiksi koululuokkaa. Sen takia joudun muistuttamaan itseäni siitä että sen ympärille pitää piirtää myös ne kaikki muut. Rohkeat, vihaiset, tylsistyneet, pitkät, pulleat, pätkät, tytöt, pojat, tyttöpojat, poikatytöt. Eri etniset taustat pitää huomioida, myös niin että esimerkiksi tummaihoinen lapsi on myös pääosassa kuvissa, ei vaan statistina. Tämä onnistuu jos oppikirjassa ei ole "päähenkilöitä", vaan jokaisessa luvussa on eri lapsia, silloin keskiössä olevia lapsia voi varioida. Lapsille on tärkeää, että he löytävät itsensä kaltaisia lapsia oppikirjoista.

On mielestäni tärkeää että erilaiset lapset esiintyvät erilaisissa rooleissa, ei niin että jollekin tietylle tyypille annetaan vaan kilttejä ja sympaattisia rooleja. Voiko kiusaaja olla tummaihoinen tyttö? Voi! Voiko kiusattu olla iso poika? Voi! Mutta jollekin ryhmälle ei voi kasata vain negatiivisia rooleja. Oppikirjatyössä olen oppinut myös, että on hyvä jos jossain kuvassa näkyy ihminen pyörätuolissa, että ammatinharjoittajissa on sekä naisia että miehiä (ettei koulun keittäjä aina ole nainen, koululääkäri mies tms). Kaikkea tätä pitää aktiivisesti ajatella ihan koko ajan. Mutta ei kuitenkaan niin, että kokonaisuus on ihan täysin nurinkurinen todellisuutta peilaten. Tytöt pelaavat jalkapalloa välitunnilla ja pojat leikkivät barbeilla-kuva olisi liian kaukana lasten todellisuudesta, he eivät uskoisi kirjaa. Mutta jos pelissä on mukana tyttöjä ja poikia, ja leikeissä on kaikkia mahdollisia leluja, myös niitä barbeja, niin kuva on jo uskottavampi. Piirrän osan hahmoista sellaisiksi etten käytä yhtään sukupuolta merkkaavia signaaleja, osa taas on yltiötyttömäisiä (nipsut, hapsut, mekot, pinkkiä!) tai jalkapallopoikia. Joskus joudun käymään luonnoskasoja läpi piirtämässä silmälaseja tai poistamassa ponnareita...

Koska oma kouluaikani vierähti koulussa jossa oli vain valkoisia lapsia, joudun tekemään vakoiluretkiä läheiseen leikkipuistoon. En halua piirtää stereotyyppejä, vaan lapsia, persoonia. Jokaiselle hahmolle kirjoissa on joku malli, ehkä kaksi tai kolme eri lasta, joiden piirteitä yhdistelen. Vakoilen myös vaatetusta, laukkuja, kenkiä, lippiksiä: miten lapset oikeasti pukeutuvat. Huomioin pieniä värikkäitä kännykkäpussukoita tai jonkun lapsen tapaa kääriä ylipitkät housut sopiviksi, tai toisen vähän liian lyhyitä hihoja (lempipaita jäi liian pieneksi mutta siitä ei halua luopua), nämä ovat yksityiskohtia jotka tuovat kirjojen hahmoille persoonallisuutta, tekevät niistä oikeita ja sen takia (toivottavasti) lapsilla on helpompi samaistua näihin hahmoihin.
Vesivärikortti jossa tummaihoinen vauva keltaisessa asussa
Haahuilin kerran Akateemisen kirjakaupan onnittelukorttiosastolla. Vauvakortteja oli kahdenlaisia: vaaleanpunaisia ja vaaleansinisiä. Suurimmassa osassa iloinen tai nukkuva, valkoinen vauva. Jos ystäväsi siis saa lapsen joka on ei-valkoinen, voit valita kortin jossa on karhu, pupu tai helistin. Ajattelin, että haluan tehdä kortteja jossa on suurempi kirjo. Vauvoja, ei sukupuolitettuja vaan ihan vaan söpöjä pieniä persoonia. Anarkistisia helistimenheiluttajia, turhautuneita matkaajia, kakkapyllyjä, sellaisia kun vauvat nyt voivat olla. Samalla piirsin myös tummaihoisen vauvan ja thaimaalaisen/kiinalaisen vauvan. Kirjoa olisi voinut lisätä tässäkin, mutta painokulut tulivat vastaan.

Miten haastat kuvittamisellasi normeja, esimerkiksi sukupuolinormeja?

Siinä missä oppikirjatyö on hyvin suunniteltua ja sukupuolinormeihin ja niiden tutkimiseen ja haastamiseen kiinnitetään huomiota, teen kuvakirjat omista lähtökohdistani. Teen sitä mitä haluan enkä sitä mitä pitäisi. Enkä nyt oikeasti usko että kukaan haluaisi sellaisia kirjoja jotka on viimeisen päälle mietittyjä "normienhaastamiskirjoja". Huoh, sehän olisi propagandaa. Haluan mennä tarina edellä. Jos tarina on kirjailijan, mietin miten sen itse koen, mitä minä voin siihen tuoda. Jos tarina on ihka oma, hallitsen tekstiä ja kuvaa suvereenisti. En halua luovassa prosessissa alkaa miettimään että hei, onko tässä nyt poliittisesti korrekti tarina. Kirjoitan ja piirrän mitä päähän tulee. Editointiprosessissa voi sitten miettiä minkälaista kuvaa tämä nyt edustaa. Myös kustannustoimittajat ovat tässä aktiivisia. Syksyllä Ruotsissa ja Suomessa ilmestyvässä kirjassa Allt är precis som vanligt, kustannustoimittaja oli muuten tyytyväinen, mutta pyysi lisää monipuolisuutta leikkipuistoaukeaman lapsiin – hupsista, kaikki paitsi yksi lapsista olivat valkoisia.

Lepakkopoika-kirjan Ilmari on kiltti ja avulias isoveli, joka kuitenkin muuttuu vaaralliseksi kun hän pukee päällensä Lepakkopojan puvun. Mitkä ovat sellaisia tunteita, joita kiltti lapsi ei voi purkaa ilman luvan antavaa viittaa? Voiko viitan ottaa pois kun löytää kaverin jonka kanssa leikkiä? Olen kasvanut tyttönä, mutta nyt omien lasten kautta näen minkälaisia paineita pojille kasataan. Vaikka kotona saisi halata, itkeä ja leikkiä pitkiä mielikuvitusleikkejä, koulussa pitää olla kova, nopea, voimakas, tietää ja pelata niitä tiettyjä pelejä, katsoa tiettyjä elokuvia... Lepakkopoikaan ujutin myös ihanan pitkähiuksisen heavy-isän tavisisän kaveriksi. Vanhemmuus ylittää myös (populääri)kulttuuriset rajat.

Onnen kuplia -kirjan lapsi taas on on vain lapsi. Sillä onko tämä tyttö tai poika, ei ole väliä. Harva edes huomaa asian, ja se onkin tarkoitus. Sama ajatus on Allt är precis som vanligt -kirjan hahmossa, joka on olemukseltaan kuin Onnen kuplia -kirjan lapsi, mutta hieman vanhempi.

Maija Hurmeen kotisivut

Maija Hurmeen verkkokauppa (holvi.com)

Vesiväreillä kuvitettuja vauvakortteja

Haastattelija: Lili Saarikivi, TET-harjoittelija
Tekstin toimitus: Outi Salonlahti


 
Siirry sivun alkuun
Toimiston taiteilijat äänessä

Toimiston taiteilijat äänessä
Tässä blogissa esitellään toimistossamme työskentelevät kuvittajat.

Sarjan Toimiston taiteilijat äänessä kaikki kirjoitukset