Ohita navigaatio

Henkilökunta bloggaa 27.4.2015

Valokuva Mira Haatajasta

Mira Haataja: Kaikukortilla kulttuuria!

Miltä kuulostaisi saada nauttia korkeatasoisesta taiteesta ja kulttuurista silloinkin, kun on taloudellisesti tiukka tilanne? Uutta maksuttomaan sisäänpääsyyn oikeuttavaa Kaikukorttia on kokeiltu Espoossa noin neljä viikkoa. Kaikukortin taustalla on ajatus, että jokaisella ihmisellä on perusoikeus osallistua kulttuurielämään ja kokea taide-elämyksiä varallisuudesta huolimatta.


Olen aloittanut vastikään työt täällä Kulttuuria kaikille -palvelussa Kulttuuripassin jatkohankkeen hankekoordinaattorina. Olen vilpittömän innoissani Kaikukorttikokeilusta.

 Kaikukorttien kuva

Kuva: Aura Linnapuomi

Osallistumisen esteitä purkamaan

Olen työskennellyt pitkään psykiatrisessa hoitotyössä ja huomannut, että hinta ei välttämättä ole ainoa osallistumisen este. Kaikki ihmiset eivät aina jaksa tai kykene lähtemään yksin kotoa erilaisiin kulttuuririentoihin. Esimerkiksi masentuneena maailma näyttää ja tuntuu raskaalta, toimintakyky on heikentynyt ja kotoa lähteminen on suuri ponnistus. Asiat, jotka ovat aiemmin tuottaneet mielihyvää, saattavat olla täysin kadoksissa. Olen silti huomannut, että henkilöitä, joilla on vaikeaakin masennusta, hyödyttää houkutella taiteen ja kulttuurin osallistumisen pariin.

Yksin lähteminen voi vaatia tarmokkuutta, jota ei ole, joten hoitavan henkilön tuesta tai vertaistuesta on usein apua. Joskus halu lähteä taiteen tai kulttuurin pariin on syntynyt terapeuttisessa keskusteluryhmässä. Olen käyttänyt keskusteluryhmissä apuna taidekuvia, kuten Ateneumin taidepakkaa. Olemme liikuttuneet, nauraneet ja inttäneet yhdessä kuvien äärellä. Kuva ja siitä käyty keskustelu on esimerkiksi herättänyt muistoja, synnyttänyt tunteita, tuonut lohtua tai auttanut huomaamaan uusia näkökulmia omaan ajatteluun. Kuvien ansiosta kotoa lähtemisen kynnys on voinut madaltua. Yhdessä ryhmän kanssa tehty vierailu taidemuseoon ja kuvien näkeminen "livenä" on yllättäen ollut helpompaa kuin etukäteen on tullut ajateltua ja parhaassa tapauksessa virkistänyt ja palauttanut mieleen ennestään tärkeän kiinnostuksenkohteen tai parhaimmillaan avannut oven aivan uudelle. Nämä kokemukset vahvistavat käsitystäni, että taiteella on suuri merkitys ihmisille.

Kuva: Ateneum/Kansallisgalleria

Kaikukorttihankkeessa on tarkoitus vähentää myös muita osallistumisen esteitä. Kaikukorttikokeilussa tehdään esimerkiksi yhteistyötä Espoon kulttuurikaveri-toiminnan kanssa. Kaikukortin saanut henkilö voi pyytää mukaan vapaaehtoisen kulttuurikaverin. Ja joskus on mukavampi lähteä kulttuuritapahtumaan ryhmässä. Kaikukortti-verkostoon kuuluvat yhteisöt ovat saaneet käyttöönsä ryhmäkäyntejä varten yhteisön Kaikukortteja.

Malttamattomana palautteesta

Taiteen ja kulttuurin parempi saavutettavuus on tärkeä osa ihmisten kulttuuristen oikeuksien edistämistä. Taiteella on itseisarvonsa, eikä saavutettavuuden edistäminen tarkoita taiteen valjastamista johonkin tiettyyn päämäärään. Saavutettavuus tarkoittaa sitä, että kaikilla tulisi olla yhdenvertaiset mahdollisuudet kokea taide- ja kulttuurielämyksiä. Kaikukorttikokeilun avulla voimme edistää taide- ja kulttuuritoiminnan saavutettavuutta kulttuuri- ja sosiaali- ja terveysalan toimijoiden yhteistyön kautta. Kaikukorttikokeilussa on tärkeä varmistaa eri yhteistyötahojen hienotunteisuus Kaikukortin käyttäjiä kohtaan. Kulttuurin ei tarvitse kiinnostaa, eikä sitä ole tarkoitus tyrkyttää, mutta mitä laajempi ja monipuolisempi kulttuuritarjonta on tarjolla, sitä helpompi ihmisten on löytää itseä kiinnostavia elämyksiä.

Jännityksellä odotamme ensimmäisiä tilastoja Kaikukortin käyttäjistä ja käytöstä. Kaikukortin Facebook-sivu on yksi kanava, joka antaa Kaikukortin käyttäjille ja yhteisöille tilaisuuden jakaa kokemuksia. Kaikki palaute pilottivaiheen hankkeesta on arvokasta, jotta voimme parhaalla mahdollisella tavalla kehittää mallia. Ensi vuonna viemme Kaikukorttia harvemmin asutulle alueelle ja Kaikukortti on tarkoitus ottaa asteittain pysyvään käyttöön koko maassa. Korviimme on kantautunut jo alustavaa palautetta, joka on ollut myönteistä ja ilahtunutta. Eläköön Kaikukortti!

Teksti: Mira Haataja / Kulttuuria kaikille -palvelu


 
Siirry sivun alkuun
 Henkilökunta bloggaa

Henkilökunta bloggaa
Mira, Rita, Outi K., Aura, Sari ja Outi S. kirjoittavat Kulttuuria kaikille -palvelun toimintaan liittyvistä ajankohtaisista asioista.

Sarjan Henkilökunta bloggaa kaikki kirjoitukset