Ohita navigaatio

Nikolai Klix 30.6.2012

Utopia-klubi kesäklubi 29.6. yhteistyössä Helsinki Priden kanssa

Eilen perjantaina järjestimme Utopia Helsingin possella yhteistyössä Helsinki Priden kanssa kesäklubin. Mua kismittää kohtuullisen vietävästi, etten ajoissa tajunnut järjestää kameraa ja avustajakseni kuvaajaa, joiden toimesta olisin voinut välittää tunnelmia eiliseltä. Vaikkapa lattiataktiilien askartelemisesta erityisesti liikkuva kuva kertoo paremmin kuin monetkaan sanat, mistä on kyse.

Tämänkertainen - ja samalla ainakin toistaiseksi viimeinen - blogaukseni Kulttuuria kaikille!-blogiin on nyt siis sanallista fiilistelyä eiliseltä.

Tulen nuorten toimintakeskus Happeen Sörnäisten rantatielle kolmelta iltapäivällä. Utopia Helsingin jengistä paikalla ovat jo Solja, Aikku ja Henkka sekä klubia sisustamaan tullut Susi Salovaara. Alamme vetämään Henkan kanssa lattiataktiileja. Mitä ovatkaan lattiataktiilit? En minäkään tiennyt, ennen kuin tulin mukaan Utopia Helsinkiin. Taktiilit ovat yksinkertaisesti naruun ja huomioteippiin perustuva, lattiasta erottuva väylä, jota valkoisella kepillä tunnustelemalla näkövammaiset pystyvät paremmin suunnistamaan tilassa. Tapahtumien näiltä osin tekeminen saavutettavaksi näkövammaisille ei siis vaadi ihmeitä eikä kallista remonttia, vaan narua, teippiä ja vartin verran aikaa.
Pidän jalalla narua kireällä, kun Henkka teippaa sitä lattiaan antaen mulle välistä senttimetrintarkkuisia ohjeita narun suuntaamisesta. Kotvan kuluttua reitti sisäänkäynniltä vessoille ja kahvilanurkkaukseen on selvä.
Tätä ennen myös aina tyylikäs Jenni on tullut mestoille ja Solja katsoo perusteellista souncheckiään tekevän 20 000 Hz:n kahden bändijäsenen lasten perään. Tikkari suussa lisää muksujen kierroksia ympäri Happea...


Nyt pidettävä klubi on järjestyksessään viides, joista kolme ensimmäistä on ollut Hapessa. Mielestäni paikka on tätä iltaa varten muuntunut Susin ansiosta viihtyisämmäksi kuin kertaakaan aikaisemmin. Siirrettävillä verhoilla on tehty erillinen peli- ja chillausnurkkaus. Sohva tyynyineen on houkutteleva kuin seireeni ja vaivun päikkäreille, sillä klubi-illasta on tulossa pitkä. Samaan aikaan REM-vaiheeni kanssa Henkka kirjoittaa omaa blogiaan.
Herättyäni nokosiltani meillä on hetkosen ajan Soljan ja Henkan kanssa läppärisulkeiset, jonka aikana katson paljonko illalle on Facebookin mukaan tulossa yleisöä. Kello lähenee kuutta, jolloin Soljan huikkaamana menemme bäkkärille briiffingiin. Takahuoneen tiiviydessä moikkaan illan artisteista räppääjä Kääpiön ja tuplaajansa Jounin. Fetasalaattia mutustellessamme käymme läpi illan ohjelmaa ja tsekkailemme listaa vielä hoidettavista jutuista viittomakielen tulkkien valmistautuessa biiseihin koeviittomalla haastavimpia kohtia. Sovimme Aikun vetävän illan juonnot mun fiitatessa taustalla.


Varttia ennen seiskaa Happi pidättää hengitystään dj Hallikaisen kajauttaessa ilmoille dancehall-rytmejä. Ennen kahdeksaa tila alkaa täyttyä. Ensimmäisinä lauteille kiipeää Zorro Polar, jotka tekevät minuun vaikutuksen monikielisellä repertuaarillaan, kun englannin lisäksi biisejä tulee espanjaksi ja ranskaksi. Erityisesti kappale Groupie platonico jää mieleen.
Juttelen kahvila Vedyssä hetkisen Tomin kanssa, joka oli viime syksynä capoeirakurssillamme. Seuraavana lavan ottaa haltuunsa Kääpiö, jonka riimit pelaavat seinäsyöttöjä Kallion kaduilla.
Ennen illan viimeistä aktia Solja pitää hyvän tietoiskun meistä, eli Utopia Helsingistä ja innostaa ihmisiä mukaan toimintaan pieniin tekoihin, kuten julisteiden tai flyereiden jakamiseen tai suurempiinkin juttuihin, kuten vaikkapa Utopia-festareiden järkkäämiseen! Tähän tuleekin oiva tilaisuus ensi tiistaina 3.7. alkaen klo 17 Tokoinrannassa (sateen sattuessa olemme Café Pirittassa) Utopia-piknikillä.
Sitten mustan esiripun takaa alkaa soimaan hypnoottinen syntikkasoundi ja 20 000 Hz:iä, eli kavereiden kesken Herzit aloittavat lavashownsa. Karismaattinen laulusolisti Henna Hart huimaa ja varsinkin Ich Weiss Nicht Ist Das Liebe ja Leevi and the Leavingsin Pojat tanssimaan -biisi savoksi viännettynä murskaavat sydämeni.

Tässä oli kontribuutioni Kulttuuria kaikille! -blogiin. Kiitän lukijoita ja toivotan kaikille hyvää kesää!

 
 
Siirry sivun alkuun
Nikolai Klix

Nikolai Klix
Nikolai Klix on syntyjään berliiniläinen 34-vuotias mm. Utopia Helsingissä mukana oleva aktivisti. Hän bloggasi kesällä 2012.

Sarjan Nikolai Klix kaikki kirjoitukset