Ovikirjoitus
Monet kulttuurilaitokset sanovat olevansa avoimia kaikille. Ajatus on mukava, mutta lähempi tarkastelu paljastaa usein jotakin muuta.
Sanat ilman sisältöjä ovat tyhjää hymistelyä, jotka enemmän haittaavat kuin tukevat syrjintään ja epätasa-arvoiseen kohteluun puuttumista. Esteettömyysnäkökulma on jo arkinen työkalu instituutioissa. Esteettömyyden ja saavutettavuuden ajatukset ulottuvat moneen, mutta transihmisten kohdalla museovierailu voi tyssätä alkeelliselta tuntuvaan ongelmaan. Vessoja on tarjolla vain naisille tai miehille.
Olemme tottuneet määrittelemään itsemme toaletin ovella sukupuolen mukaan, mutta entä jos ei tunne olevansa kumpaakaan, tai ulkonäkö ei vastaa muiden käsitystä omasta sukupuolesta? Mitä merkitystä sukupuolella on, kun oven takana sijaitsevia fasiliteetteja tarvitsevat kaikki? Miksi ovessa ei voi lukea vain wc? Se olisi halpa remontti.
Ruumiinkulttuurille omistetuissa tiloissa, liikuntahalleissa ja urheilukentillä transihmisten ongelmat jatkuvat pukuhuoneiden ovilla. Tilattomuus korostuu, kun kohtaa toistuvasti paheksuntaa, huutelua ja suoranaista vihaa. Olisiko niin vaikeaa löytää yksi pukukoppi lisää? Surkein tilanne on uimahalleissa, joita transihmiset eivät pääse käyttämään lainkaan.
Voiko tämä olla totta? Pieni kyselykierros tuottaa karuja tuloksia, kyseessä on ikuisuusongelma, johon liittyviin kysymyksiin virkamiehet eivät aina vaivaudu edes vastaamaan. Uimahalleissa on jo ennestään tapana järjestää omia vuoroja erilaisille ryhmille. Voisivatko transihmiset saada edes oman hallivuoron pari kertaa viikossa, siihen saakka kunnes tilanne hoidetaan asianmukaisesti kuntoon?
